Kokeile kuukausi maksutta

YIT tuomitsee kaiken laittoman toiminnan

Rakennusyhtiö YIT  suhtautuu Helsingin Sanomien uutisen esille tuomiin epäiltyihin rikoksiin ja väärinkäytöksiin vakavasti ja tuomitsee kaiken laittoman toiminnan. YIT otti kantaa eilen torstaina 10. heinäkuuta tiedotteessaan yhtiöön kohdistuneisiin rikosepäilyihin.

”Yhtiön johto ei ole ollut osallinen rikokseen tai sallinut rikoksen tekemistä”, tiedotteessa sanotaan.

Helsingin Sanomien artikkelissa lahjusjutun epäillyt väittävät, että YIT olisi maksanut palkkoja pimeästi.

YIT kommentoi tiedotteessaan myös, ettei yhtiö maksa palkkoja käteismaksuina, vaan tilisiirtoina pidättäen palkoista asiaan kuuluvat verot.

YIT:n mukaan Helsingin Sanomomien jutussa virheellisesti väitetään, että epäiltynä oleva korjausrakentamispalveluyksikön entinen tuotantojohtaja olisi edelleen YIT:n johtotehtävissä. Yhtiön mukaan kyseinen henkilö ei enää ole yhtiön palveluksessa.

YIT suhtautuu tapaukseen sekä epäiltyihin rikoksiin ja väärinkäytöksiin vakavasti ja tuomitsee kaiken laittoman toiminnan. YIT on tehnyt koko tutkinnan ajan tiivistä yhteistyötä viranomaisten avustamisessa. Lisäksi yhtiö on ryhtynyt useisiin toimiin estääkseen vastaavien väärinkäytösten tapahtumisen jatkossa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “YIT tuomitsee kaiken laittoman toiminnan”

  1. ollut julkinen salaisuus ,että YIT työmailla on ollut ja on nytkin
    eniten harmaata miestä…eihän se olisi päässyt muuten plussalle
    VIRON MIEHET PÖNKITTÄÄ YIT.KYSYKÄÄ TYÖMAAMESTAREILTA.KETKÄ EI OLE ENÄÄ TIY.LLÄ TÖISSÄ

  2. Tiedän monta YIT työmaata, jossa on työmaa mestarit saannut lisät ja ylityöt km korvauksina. Tiedän myös että monta työmaata, mihin on valittu sellaisia yrittäjiä / yrityksiä, joiden tilaajavastuu paperit on ollut kelvottomia :). Aina vain yitteet! Osa käyttää järjestelmää tarkoituksella väärin / laittomasti. Ihan kiva myös sellainen kun mestarit ostaa työmaalle tavaraa, niin ne myydään sitten urakoitsijoille halvalla ja käteisellä. saahan sentää köyhät mestarit ja vastaavat vähän extraa.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat