Kokeile kuukausi maksutta

Budjettiehdotus lieventää hieman perusväylänpidon leikkauksia

Perusväylänpidon rahoja leikataan ensi vuonna 70 miljoonaa tähän vuoteen verrattuna. Vuoden 2014 toinen lisätalousarvio antaa vajaat 50 miljoonaa euroa uusiin väylähankkeisiin.

Kuvituskuva. Kuva: Juha Salminen

Budjettiehdotus lisää perusväylänpitoon ensi vuonna 30 miljoonaa euroa verrattuna kevään kehyspäätökseen. Silloin perusväylänpidon määrärahoja leikattiin ensi vuodelta noin sata miljoonaa euroa tähän vuoteen verrattuna. Kataisen hallitusohjelmassa tavoitteena oli lisätä perusväylänpidon määrärahoja ensi vuonna 100 miljoonaa euroa, mutta kevään kehysriihessä tavoite kumottiin.

Tänä vuonna aloitetaan lisätalousarvion turvin neljä uutta liikennehanketta: Rauman meriväylän syventäminen, maantie 148:n parantaminen Keravan tien kohdalla, valtatie 3:lle rakennettava Arolammin eritasoliittymä sekä kantatie 77 Viitasaari–Keitele-osuuden perusparannus.

Lisäksi kahden jo käynnissä olevan hankkeen valtuutta laajennetaan vielä tänä vuonna, kun Seinäjoen itäinen ohikulkutie valtatiellä 9 ja valtatie 8 Turku–Pori-välillä saavat lisää rahaa.

Vuonna 2015 käynnistetään useita uusia väyläinvestointeja. Niitä ovat Riihimäen kolmioraiteen rakentaminen, Helsinki—Riihimäki-rataosan kapasiteetin lisääminen, valtatie 3:n parantaminen Laihian kohdalla, valtatie 22:n kunnostushanke välillä Oulu–Kajaani–Vartius, Pännäinen–Pietarsaari–Alholma radan sähköistäminen ja Saimaan syväväylän siirto Savonlinnan kohdalla.

Lisäksi ensi vuonna korotetaan Pohjanmaan radan valtuuksia korotetaan ja jatketaan lisätalousarvioissa tälle vuodelle päätettyjä uusia hankkeita, jos budjettiehdotus menee läpi.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Budjettiehdotus lieventää hieman perusväylänpidon leikkauksia”

  1. Onko Ministeriö vaatinut ja Liikennevirasto aidosti priorisoinut perusväylien elinkaarihaasteet vaikkapa Pisara -ratahankkeen kanssa. Siinähän puhuaan 900 miljoonasta joka vataavien hankkeiden track-recordilla toteutuu sitten lopulta ’alkaen’ yli 1.5 miljardia.
    Eihän nämä voi olla jotenkin ’erillään’ kun niukkuudessa miljardeista päätetään pitkällä aikavälillä !

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat