Kokeile kuukausi maksutta

Fennovoima: Kotimaiset toimijat varanneet 54,7 prosenttia

Fennovoima on antanut työ- ja elinkeinoministeriölle selvityksen suomalaisomistuksesta ydinvoimahankkeessa. Yhtiön mukaan kotimaiset tahot ovat varanneet hankkeesta 54,72 prosenttia. Tämä on hieman enemmän kuin yhtiö kertoi eilen.

Fennovoima on antanut työ- ja elinkeinoministeriölle selvityksen suomalaisomistuksesta ydinvoimahankkeessa. Yhtiön mukaan kotimaiset tahot ovat varanneet hankkeesta 54,72 prosenttia. Tämä on hieman enemmän kuin yhtiö kertoi eilen.

Vantaan Energia ilmoitti tänään kasvattavansa osuuttaan hankkeessa vajaalla prosentilla.

Voimaosakeyhtiö SF kertoo jatkavansa neuvotteluja uusien omistajaehdokkaiden kanssa. Yhtiön tavoite on säilyttää osuutensa Fennovoimassa 66 prosentissa. Fennovoiman toisena pääomistajana 34 prosentin vähemmistöosuudella on Rosatomin tytäryhtiö RAOS Voima.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) esittää torstaina valtioneuvostolle, että Fennovoiman täydennyshakemus hyväksyttäisiin. Ehtona on, että kotimaisen omistuksen osuuden on oltava yli 60 prosenttia, kun yhtiö jättää rakennuslupahakemuksen ensi kesäkuun loppuun mennessä.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Fennovoima: Kotimaiset toimijat varanneet 54,7 prosenttia”

  1. On käsittämätöntä, että jotkut haluavat vielä lisätä omistustaan taloudellisesti ja poliittisesti erittäin riskipitoisessa, toteutuessaan sadan vuoden hankkeessa, josta halutessaan ei pääse millään eroon, kun kukaan ei osta osakkeita. Osakassopimuksessa omistus on myös käytännössä sementoitu pysyvästi.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat