Kokeile kuukausi maksutta

Haminan kehätien sopimusvaltuus alittuu 10 miljoonalla eurolla

Projektijohtaja Lars Westermark Liikennevirastosta arvioi, että sopimusvaltuus alittuu, jos lopputöissä ei tule vastaan mitään yllättävää.

Vuoden lopussa käyttöön otettavalla Haminan kehätiellä on kaksi tunneliosuutta.

Haminan kehätien sopimusvaltuus on 180 miljoonaa euroa. Tietä on rakentanut kaksi työyhteenliittymää.  YIT Rakennus Oy:n ja Kesälahden Maansiirto Oy:n muodostama TYL Haminan Kehän osuus on yhdeksän kilometriä kaikkiaan 15,7 kilometriä pitkän moottoritien rakentamisesta. Loput kuusi kilometriä on ollut Graniittirakennus Kallio Oy:n ja Ab Tallqvist Infra Oy:n muodostaman työyhteenliittymä TYL LeLun työmaata.

TYL Haminan Kehän urakka-arvo on 128 miljoonaa euroa ja TYL LeLun noin 15 miljoonaa euroa. Näiden lisäksi sopimusvaltuus sisältää telematiikka- ja muita suoria urakoita.

Tienrakennustyöt ovat viimeistelyä vaille valmiit. TYL LeLun urakka on luovutusvaiheessa. TYL Haminan Kehän urakka luovutetaan marraskuussa.
VR Track Oy tekee parhaillaan telematiikkatöitä kummankin työyhteenliittymän osuudella suoraan Liikenneviraston tilaamana.

Moottoritien rakentaminen olemassa olevan rautatien alle on tieosuuden teknisesti vaativin rakennustyö. Muuten kyseessä on ollut normaalia tienrakentamista melkoisilla pehmeiköillä, mikä on edellyttänyt massanvaihtoja, paalutuksia ja stabilointia.

Westermarkin mukaan Haminan ohitus on tarkoitus ottaa käyttöön joulukuun lopussa, jos kaikki menee suunnitellusti.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Haminan kehätien sopimusvaltuus alittuu 10 miljoonalla eurolla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat