Kokeile kuukausi maksutta

Otaniemen uudesta kampuksen päärakennuksesta investointipäätös

Aalto-yliopistokiinteistöt on tehnyt investointipäätöksen Otaniemen uuden kampuksen päärakennuksesta.  Hankkeen kokonaisarvo on noin 110 miljoonaa euroa, ja tavoitteena on, että rakennus valmistuu vuoden 2017 alkuun mennessä. Uusi Rakennus on aiemmin järjestetyn Campus2015-arkkitehtuurikilpailun voittaneen Verstas Arkkitehdit ”Väre”-suunnitelman mukainen.

Verstas arkkitehtien Väre voitti Otaniemen uudesta kampusalueesta käydyn arkkitehtikilpailun.

Kiinteistön kokonaisala on noin 34 000 neliötä. Rakennukseen sijoittuu Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu. Siinä on myös liiketiloja, ravintolapalveluja sekä muita lähipalveluja. Tiloissa on myös Otaniemen tulevan metroaseman pääsisäänkäynti.

Rakennushanke muokkaa Otaniemen keskustan ilmettä merkittävästi. Sen myötä syntyy kaksi uutta torialuetta ja yksityisautoilu poistuu kampuksen ytimestä. Kampukselle on lisäksi suunniteltu uusia kevyen liikenteen tavoitteita tukevia liikenneratkaisuja, kuten raidejokeri, joka helpottaa pääkaupunkiseudun poikittaisliikennettä.

Energiatehokkaan kiinteistön energiantuotannossa käytetään geotermistä energiaa ja aurinkoenergiaa. Uusi Rakennus on energiatehokas ja sen kokonaisenergiankulutusluku eli E-luku on 0,73.

Uusi Rakennus on osa Aalto-yliopistokiinteistöjen Otaniemen investointiohjelmaa, joka valmistuu tämän vuosikymmenen lopulla. Ohjelman kokonaisarvo uudesta kampuksesta eteenpäin on noin 300 miljoonaa euroa ja se pitää sisällään Uuden Rakennuksen lisäksi nykyisten olemassa olevien rakennusten peruskorjauksia.

Tätä artikkelia on kommentoitu 8 kertaa

8 vastausta artikkeliin “Otaniemen uudesta kampuksen päärakennuksesta investointipäätös”

  1. Toivottavasti saadaan tulevaisuuden rakennusmateriaali, eli CLT ( Cross Laminated Timber ) -puurakentaminen esille myös tässä julkisessa kohteessa.

  2. 110 miljoonaa päärakennukseen on melko paljon kun juuri oli esillä miten surkea taloudellinen tilanne on valtionapuleikkausten johdosta.
    On hyvin erikoista nykykäsitys että investointi- ja käyttötalous ovat asioita joilla ei ole tekemistä toistensa kanssa.

  3. Toivottavasti käytetään kotimaista puuta, tuli mistä materiaalista tahansa

  4. Mihin Aallossa tarvitaan uuttaa rakennusta. Käsittääkseni nykyisissäkin on tyhjää tilaa yllin kyllin.

  5. Tämä tukee Senaatinkin ideologiaa eli karsitaan henkilöstöstöä ja kasvatetaan vuokria.

    1. Miten Senaatti kiinteistöt tähän liittyy?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat