Kokeile kuukausi maksutta

Venäjä haluaa houkutella ulkomaisia investointeja isännöinti- ja kiinteistösektorille

Venäjälle perustetaan lähiaikoina organisaatio, jonka tärkeimmäksi tehtäväksi on listattu ulkomaisten investointien houkuttelu isännöinti- ja kiinteistöalalle.

Pietariin tarvitaan lisää isännöinti- ja kiinteistöhuoltopalveluita.

Uuden organisaation esittely tapahtunee hallituksen virallisen Rossiiskaja Gazeta -lehden mukaan kuukauden sisällä.

Asiasta kertoi duuman budjetti- ja verovaliokunnan jäsen ja uuden organisaation perustajiin lukeutuva Valeri Galtshenko. Kansanedustajan mukaan liittomuotoiseen organisaatioon kutsutaan jäseniksi palveluntuottajia, asukasyhdistyksiä, sijoittajien edustajia ja alan teknologian valmistajia. Organisaation tehtäviin kuuluisi myös lainsäätäjien konsultointi kiinteistösektorin kysymyksissä.

Venäjän rakennusministeri Mihail Menin mukaan maan isännöinti- ja kiinteistönhoitosektori kaipaa kipeästi uusia yksityisiä investointeja. Aiemmin ministeri kertoi, että vuoden 2014 aikana sektorille on tehty yksityisiä sijoituksia noin seitsemän miljardin euron eli noin 330 miljoonan ruplan edestä. Vuotuinen investointitarve olisi kuitenkin vähintään 500 miljardia ruplaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Venäjä haluaa houkutella ulkomaisia investointeja isännöinti- ja kiinteistösektorille”

  1. Venäjähän säätää vamaan sen takia lakeja,joilla se voi tarvittaessa takavarikoida ulkomaalaista omaisuutta.
    Ketä oikeasti kiinnostaa sijoittaa Venäjälle, jos sen lainsädäntöä muutetaan nykyiseen suuntaan. Eihän siellä saa mitään suojaa oikeuslaitokseltakaan.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat