Kokeile kuukausi maksutta

Valtio vapauttaa Malmin lentoaseman asuntokäyttöön vuonna 2016

Valtio on ilmoittanut vetäytyvänsä toimintoineen Helsinki-Malmin lentoasemalta syyskuussa 2016. Alue palautuu Helsingin kaupungin käyttöön viimeistään 1.1.2017.

Valtio on ilmoittanut vetäytyvänsä toimintoineen Helsinki-Malmin lentoasemalta syyskuussa 2016. Alue palautuu Helsingin kaupungin käyttöön viimeistään 1.1.2017.

Helsingin kaupunki on suunnitellut ottavansa Helsinki-Malmin lentoaseman alueen asuntotuotantokäyttöön viimeistään 2020-luvun alussa.

Valtion ja Helsingin seudun kunnat pääsivät elokuussa 2014 sopimukseen suurten infrahankkeiden tukemisesta ja asumisen edistämisestä. Neuvottelutulokseen kirjattiin, että valtio lopettaa toimintonsa Malmin lentoasemalla vuoden 2016 mutta viimeistään vuoden 2020 loppuun mennessä, jonka jälkeen alue palautuu Helsingin kaupungin käyttöön.

Liikenne- ja viestintäministeriö on valmistellut hallituksen tekemää päätöstä ja selvittänyt Helsinki-Malmin käyttäjäryhmien toiminnan jatkumista ja sijoittumista.  Rajavartiolaitoksen tukikohta siirtyy Helsinki-Vantaalle syksyllä 2016.  Koulutusyritykset siirtyvät arvion mukaan pois Helsinki-Malmilta syyskuussa 2016 ja hakeutuvat niille kentille, joiden olosuhteet ja asiakasvirrat mahdollistavat liiketoiminnan.

Harrasteilmailijat voivat jatkaa toimintaa Helsinki-Malmin lentoasemalla elokuuhun 2016 asti. Tämän jälkeen siellä ei ole enää tarjolla lennonvarmistuspalveluja. Ministeriö pyytää Liikenteen turvallisuusvirasto Trafia tekemään marraskuun loppuun mennessä riskianalyysin siitä, voisiko harrasteilmailua jatkaa Helsinki-Malmilla elokuusta 2016 vuoden 2018 loppuun asti ja millaisin edellytyksin ja rajoituksin se tapahtuisi.

25 000 asukkaan alue

Helsingin kaupungin alustavan arvion mukaan Malmin lentokentän alueelle on mahdollista kaavoittaa asuntoja noin 25 000 asukkaalle. Työpaikkoja sinne tulisi 2000–3000.

Alueen vapautuminen kokonaan Helsingin käyttöön edellyttää kiinteistökauppoja. Lentoaseman toiminnasta vastaava Finavia päättää Helsinki-Malmilla Helsingin kaupungin kanssa tekemänsä käyttöoikeussopimukset. Kaupungin tarkoituksena on ostaa Finavian Malmilla omistamat maa-alueet ja alueella sijaitsevat valtion rakennukset.

Kaupungin, Finavian ja valtion valmistelemien kauppojen arvo on yhteensä 12 miljoonaa euroa. Noin 18 hehtaarin maa- ja kiinteistökaupat vaativat vielä Helsingin kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksynnän. Sitä ennen asiaa käsittelee kiinteistölautakunta torstaina 30. lokakuuta.

 

 

 

 

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Valtio vapauttaa Malmin lentoaseman asuntokäyttöön vuonna 2016”

  1. Eikösa tämä ole otettu milloin mihinkin käyttöön jo lukuisia kertoja. Tavallinen veronmaksaja ei ole ollut kärryillä enää pitkään aikaan. Varmaan kivaa harjoittaa lentokenttätoimintaa kun on tällaiset ’isännät’.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat