Kokeile kuukausi maksutta

Kahvila Birgitta Hernesaari valittiin Vuoden Hirsirakennukseksi

Uutta suomalaista hirsiarkkitehtuuria esille tuovan Vuoden Hirsirakennus -kilpailun voittajaksi valittiin Helsingin eteläiseen kärkeen viime kesäksi valmistunut hirsirakenteinen Kahvila Birgitta Hernesaari. Voittaja palkittiin Puupäivän yhteydessä järjestetyssä Hirsitaloteollisuus (HTT) ry:n seminaarissa.

Kilpailutöitä arvioi arkkitehtuurin professori Jouni Koiso-Kanttila Oulun yliopistosta ja puurakentamisen professori Pekka Heikkinen Aalto-yliopistosta. He valitsivat neljäntoista ehdokkaan joukosta yksimielisesti parhaaksi merenrannalle Pyhän Birgitan puistoon sijoittuvan kesäkahvilan.

”Lomamajojen ja pientalojen ohella kilpailutöiden joukossa oli ilahduttavasti neljä käyttötarkoitukseltaan erilaista julkista rakennusta: kahvila, kirkko, päiväkoti ja hotelli. Nämä olivat hyviä esimerkkejä hirren monipuolisesta käytöstä ja materiaalien yhdistämisestä. Hirrellä on tarjota julkiseen rakentamiseen uudenlaisia vaihtoehtoja”, Koiso-Kanttila toteaa.

Heikkinen puolestaan sanoo, että arkkitehti Minna Lukanderin, rakennesuunnittelija Matti Haapalan ja hirsitoimittaja Honkarakenteen yhteistyö näkyy lopputuloksessa.

”Umpipuinen hirsi soveltuu säätä ja kosteudenvaihteluja kestävänä materiaalina rakennuksen käyttötarkoitukseen. Arkkitehtuurissa ja rakenteissa on käytetty onnistuneesti sekä perinteisiä että uusia, innovatiivisia ratkaisuja”, Heikkinen luonnehtii.

Omaleimainen ilme hiilenmustalla verhoilulla

Kahvilanpitäjä Tommi Leppälä sanoo puun ja hirren ollen hänelle itsestään selviä materiaalivalintoja jo suunnitteluvaiheessa.

”Ikkunoista ja terassilta avautuu Suomen hienoin merimaisema, jonka seuraksi luonnonmukainen puu sopii erinomaisesti. Halusimme luoda omaleimaisen ilmeen arkkitehtuuriin, joten päällystimme hirsirungon hiilenmustalla verhouksella. Työvaihe tehtiin rakennuspaikalla polttamalla laudan pintaa viiden minuutin ajan. Sammutus onnistui merivedellä”, Leppälä kertoo.

Kahvilan suunnittelusta vastannut arkkitehti Lukander Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy:sta kertoo, että vaikka hirsirakenne oli alun perin tilaajan toive, myös Tallin suunnittelutiimi inspiroitui urbaanissa ympäristössä harvemmin nähdystä materiaalista.

”Lämmin hirsi saa sopivaa kontrastia ulkoverhouksen mustasta hiilikuoresta. Paljas massiivipuu jätettiin näkyviin rakennuksen sisäpuolelle. Hirren rakenteelliset ominaisuudet innoittivat meidät kehittämään katosmaiset ulokerakenteet, ja siten syntyi aivan omanlaisensa rakennus urbaaniin miljööseen”, Lukander toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kahvila Birgitta Hernesaari valittiin Vuoden Hirsirakennukseksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat