Museon on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy. Palkinnon valitsi taloustieteen professori Sixten Korkman esiraadin valitseman neljän palkintoehdokkaan joukosta.
Safa perusti palkinnon vuonna 2012. Sitä aiotaan jakaa joka vuosi. Palkintokohteen tulee sijaita Suomessa tai olla Suomessa pysyvästi asuvan arkkitehdin ulkomaille suunnittelema, ja sen valmistumisesta saa tulla kuluneeksi enintään kolme vuotta palkinnon jakamisvuonna.
Palkinnon tavoitteena on nostaa esiin arkkitehtuurin kulttuurista arvoa, kuten kirjallisuuden Finlandia-palkintokin tekee. Parhaimmillaan palkitusta voi tulla arvostettu turistikohde.
Kuin suuri Nooan Arkki
”Kuulin museossa vieraillessani monta metaforaa, joita rakennusta tulkittaessa on esitetty. Itse ajattelin, että se on kuin suuri Nooan Arkki”, Korkman kuvaa.
Hän sanoo, että valinta oli vaikea. Kaikki neljä palkintoehdokasta täyttivät hänen asettamansa kolme kriteeriä. Ensimmäinen oli rakennuksen ulkomuodon sopusointu käyttötarkoituksen kanssa, toinen sekä esteettisten että toiminnallisten vaatimusten täyttäminen ja kolmas rakennuksen suhde ympäristöönsä.
Palkintoehdokkaina olivat Serlachius-museon laajennus Göstan paviljonki Mäntässä, Helsingin yliopiston pääkirjasto Kaisa-talo, Seinäjoen kirjasto Apila ja Varsovan museo. Kaisa-talon on suunnitellut Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy, Göstan paviljongin espanjalainen arkkitehtitoimisto MX_SI ja Apilan JKMM Arkkitehdit Oy.
”Palkitun rakennuksen kantava ja hedelmällinen teema on kurinalaisen ulkomuodon ja muotokieleltään dramaattisen sisääntuloaulan välinen jännite. Rakennuksen tunnelma on kauttaaltaan harras ja arvokas, mutta myös lämmin ja elämänmyönteinen. Tutustuminen ympäröivään rakennuskantaan johtaa ajatukseen, että kyseessä on enemmän kuin museo: tämä rakennus on vahvasti merkityksellinen taideteos, joka muuttaa Varsovan ilmettä”, Korkman arvioi.
Sulkeutunut, avoin ja ilmeikäs
Rakennus on laatikko, jonka sisääntuloaula on korkea ja kaareileva. ”Laatikon muoto ei itsessään ole kovinkaan kiehtova. Ulkoisen lasiverhoilunsa ansiosta rakennus tekee kevyen vaikutuksen, ja harkitut yksityiskohdat lieventävät monotonisuutta. Julkisivu on synkkä ja sulkeutunut, vastakkainen seinä avoin ja ilmeikäs”, Korkman arvioi.
”On suuremmoinen hetki saada ensimmäinen arkkitehtuurin Finlandia-palkinto”, Arkkitehti Rainer Mahlamäki sanoo.
Hän kuvasi museorakennusta Rakennuslehdessä (18.10.2012) toivon ja tulevaisuuden, mutta vähän surunkin taloksi.
Monet puolalaiset ovat halunneet löytää rakennuksen julkisivuista keskitysleirien symboliikkaa. Museon sisäänkäynti muistuttaa heprealaista kirjainta. Silkkipainetuista lasilevyistä ja kuparista muodostuvat kaksoisjulkisivut elävät valon mukaan.
Rakennukseen tullaan siltaa pitkin. ”Se selittää rakennuksen arkkitehtuuria, sillassa on tulevaisuuden uskoa ja toivoa. Sisätilan näyttelyihin vievä porrasaula on moderni katedraali, jossa valo tulee ylhäältä, yli 20 metriä korkealta”, Mahlamäki kuvaa arkkitehtonista ratkaisua.
Rakennuksen runko on paikalla valettua betonia. Sisääntuloaulan kantavissa kaarevissa seinissä on kaksoisrakenne, jonka Mahlamäki kehitti yhdessä urakoitsijan kanssa. Runkona on teräsputkista tehty konstruktio, jonka molemmilla puolilla on ruiskutekniikalla tehdyt betonikerrrokset.
Kaikki neljä palkintoehdokasta edustavat laadukasta julkista rakentamista. Se kertoo siitä, että julkinen valta uskoo vielä arkkitehtuurin voimaan. Esiraati ei löytänyt palkittavien joukkoon yhtään asuntoarkkitehtuurin edustajaa, josta raati olisi ollut yksimielinen.
”Olisin iloinen, jos kilpailussa olisi ollut ostoskeskuksia tai asuinrakennuksia”, Korkman sanoo.
Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa
2 vastausta artikkeliin “Korkman valitsi Mahlamäen puolalaismuseon arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon saajaksi”
Eipäs unohdeta sitä, että palkintojenjakotilaisuuden puheessaan arvostettu talousteteen professori Sixten Korkman erityisesti korosti arkkitehtuurin laajaa merkitystä:
”Taloustieteissä puhutaan julkishyödykkeistä ja ulkoisvaikutuksista, ja rakennettu ympäristö on juuri tätä. Olivatpa rakennukset yksityisessä tai julkisessa omistuksessa, sillä ei ole merkitystä. Kaikki me näemme arkkitehtuurin, koemme arkkitehtuurin, arkkitehtuuri vaikuttaa meihin kaikkiin. Arkkitehtuuri vaikuttaa ilman muuta meidän hyvinvointiimme ja viihtyvyyteen: rakennettu ympäristömme on laajennettu olohuoneemme. Arkkitehtuurissa on myös tasa-arvoistava elementti. Aurinko paistaa onneksi vielä niin köyhille kuin rikkaillekin.”
Arkkitehti (SAFA) Tarja Nurmea harmittaa Rakennuslehdessäkin usein kirjoittaneena arkkitehtuurikriitikkona se, että SAFA antaa ymmärtää, että jokainen voi olla arkkitehtuurin asiantuntija
Hän ei myöskään pidä Sixten Korkmanin kommentista: ”Laadukas arkkitehtuuri on tärkeää, sillä rakennettu ympäristö on laajennettu olohuoneemme ,joka vaikuttaa meidän kaikkien viihtyvyyteen.”
Nurmi kirjoittaa blogissaan Arkkivahti http://arkkivahti-arkkivahti.blogspot.fi/search?q=korkman#!/2014/10/taas-uusi-palkinto.html
”No niin. Arkkivahti on vahvasti sitä mieltä, että väittämällä jokaisen voivan olla arkkitehtuurin asiantuntija, hypätään nyt ihan Safan voimin populismin virtaan niin että nenänpää tuskin enää näkyy. Nyt kuitenkin se asiantuntemus on silti ensin esiraadilla, joka antaa valinnan tekevälle professorille kuin tarjottimella sisäsiistin valikoiman ehdokkaita. Tämä on hieman epäjohdonmukaista; jos se asiantuntemus on Safan ulkopuolella eli jokaisella, voisi Korkman hyvällä lähtömateriaalilla ja suurella matkabudjetilla yhtä hyvin alkaa itse valita, mistä pitää ja kenet palkitsee.
Arkkitehtuurin ja rakennustaiteen asiantuntemus ei ole sama asia kuin se että on kuka tahansa voi olla arkkitehtuurista jotain mieltä, tai vähintään sen ympäristön arkkitehtuurista, jonka itse tuntee.
Toinen asia: kaikki rakennettu ympäristö ei suinkaan ole olohuonetta – ainakaan sellaista, jossa jalat voi nostaa pöydälle. Tämä olohuoneiksi väittäminen ja yhteisten olohuoneiden vaatiminen joka paikkaan on Vahdin mielestä syvältä. Toki Arkkivahti ymmärtää, mitä Korkman haluaa tarkoittaa. Silti on aika latteaa vetää tuo puhki jauhettu olohuone-sana tähän Finlandia-kontekstiin. Mm. Puolanjuutalaisten historian keskus tuskin on tarkoitettu kenenkään teini-ikäisen olohuoneeksi.”