Kokeile kuukausi maksutta

Sopimus syntyi: Skanska ja YIT rakentavat Jyväskylän Kankaan alueelle arviolta 1 500 asuntoa

Sopimus Jyväskylän Kankaan alueen vanhan paperitehtaan tontinluovutuksesta ja toteutuksesta allekirjoitettiin keskiviikkona 19.11.2014. Sopimuskumppaneina Jyväskylän kaupungin kanssa ovat Skanska Talonrakennus Oy, YIT Rakennus Oy ja Jyväs-Parkki Oy.

Sopimuksen mukaisesti Skanskalla ja YIT Rakennus Oy:llä on molemmilla 45 prosentin osuus Kankaan nyt perustettavasta kehitysyhtiöstä, Jyväs-Parkki Oy:llä puolestaan 10 prosentin osuus. Skanska kertoo rakentavansa alueelle 750 asuntoa. YIT:n tuotanto lienee samaa suuruusluokkaa, joten yhdessä niiden tuotanto nousee arviolta 1 500 asuntoon.

Kehitysyhtiö ostaa Vanhan paperitehtaan kaupungilta ja ottaa siitä kehittämisvastuun. Skanska ja YIT tulevat sopimuksen myötä kaupungin pitkäaikaisiksi kumppaneiksi ja toteuttavat Kankaan asuntorakentamisesta 70 prosenttia. Loput 30 prosenttia kaupunki varaa muuhun kuin vapaarahoitteiseen asuntotuotantoon. Lisäksi Skanska ja YIT toteuttavat Kankaan työpaikkarakentamisesta neljänneksen. Jyväs-Parkki Oy toteuttaa alueen pysäköintilaitokset.

”Lutakon rakentamisen viimeinen vaihe on alkamassa ja Savela on valmistumassa, joten nyt on luontevaa keskittyä uuteen aluekehityshankkeeseemme Kankaalla. Kangas on Lutakon kokoinen alue, ja Skanska rakentaa sinne noin 750 asuntoa seuraavien 15−20 vuoden aikana. Kokonaisuuden arvioimme valmistuvan vuonna 2030”, yksikönjohtaja Jorma Mustakangas Skanskasta kertoo.

Kankaan alueen hanke sisältää myös toimitilarakentamista sekä vanhaan paperitehtaaseen että uudistuotantona. ”Vanhan paperitehtaan kiinteistön kehittäminen on haasteellista. Alueen sydämenä sillä on keskeinen rooli palveluineen ja työpaikkoineen”, Mustakangas sanoo.

Jyväskylän keskustan koillispuolella sijaitseva Kangas on alue, joka yhdistää ydinkeskustan luontevasti Seppälän kaupalliseen alueeseen.

YIT:n asuntorakentaminen alkaa 2016

”YIT:n osalta asuntorakentaminen Kankaan alueella käynnistyy vuonna 2016. Alueen rakentaminen kestää arviolta vuoteen 2030”, YIT:n aluejohtaja Mikko Räty Jyväskylästä kertoo.

YIT suorittaa tonttimaksut pääosin maanvaihtoina.

Kankaan alueen kehittäminen ja rakentaminen jatkaa YIT:n vahvaa roolia Jyväskylän aluerakentamishankkeissa. Suuruspäähän, Lutakkoon, Rasinrinteelle, Karismakortteliin ja Äijälänrannan alueelle YIT on toteuttanut viimeisen 20 vuoden aikana lähes 2 000 asuntoa.

”Kankaan alue lisää Jyväskylän vetovoimaa yhtenä maan kasvukeskuksista. Tavoitteemme on kehittää aluetta niin, että asuminen, lähellä sijaitsevat palvelut ja joukkoliikenne tukevat arjen sujuvuutta ja viihtymistä. Kankaan alue tulee olemaan Jyväskylän seudulla merkittävin aluekehityshankkeemme, joka takaa töitä alueelle 20 vuodeksi”, Räty sanoo.

Kova vauhti jo 2015-2016

Jyväskylän kaupungin mukaan tavoitteena on aloittaa asuinrakentaminen keväällä 2015 Kankaan Piippurantaan, jolloin myös kaupungin tonttitulot Kankaasta käynnistyvät. Vuosina 2015–2016 Kankaalla on käynnissä vähintään 50 miljoonan euron rakennusinvestoinnit. Rakennusinvestoinneilla on merkittävä positiivinen vaikutus kaupungin verotuloihin ja työllisyyteen.

Vanhan paperitehtaan kehittäminen alkaa heti niin sanotun Siipiosan uudistamisella. Siipiosaan tulevat vuokralaisiksi Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Humanistinen ammattikorkeakoulu (HUMAK) ja Jyväskylän Yritystehdas, jotka aloittanevat toimintonsa Kankaalla vuoden 2016 alussa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sopimus syntyi: Skanska ja YIT rakentavat Jyväskylän Kankaan alueelle arviolta 1 500 asuntoa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat