Kokeile kuukausi maksutta

Yle: Rakennusyhtiö Skanska sekaantunut lahjusskandaaliin Brasiliassa

Skanskan kumppaniyritys Brasiliassa on jäänyt kiinni suurista lahjuksista, kertoi Ylen uutiset tänään 28. marraskuuta. Skanska on tämän johdosta päättänyt lopettaa toimintansa Latinalaisessa Amerikassa.

Skanskan kumppaniyritys Brasiliassa on jäänyt kiinni suurista lahjuksista, kertoi Ylen uutiset tänään 28. marraskuuta. Skanska on tämän johdosta päättänyt lopettaa toimintansa Latinalaisessa Amerikassa.

Ruotsalainen rakennusyhtiö Skanska on sekaantunut suureen lahjusskandaaliin Brasiliassa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ruotsin radio Ekot-toimitus.

Skanskan yhteistyökumppanin epäillään maksaneen 5,85 miljoonaa kruunua (noin 630 000 euroa) lahjuksia saadakseen suuria tilauksia, kertoo Yle.

Brasilian poliisi on viime päivinä pidättänyt noin 20 eri rakennusyhtiöiden johtajaa lahjuskuulusteluihin.

Lahjuksia olisi maksettu mm. brasilialaiselle öljy-yhtiö Petrobrasille. Lahjusten avulla Skanska ja Camargo correa saivat rakennettavakseen suuren kaasuputken, jonka arvo oli noin 170 miljoonaa euroa.

Skanska on päättänyt vetäytyä koko Latinalaisesta Amerikasta skandaalin tultua julki, kertoo Yle uutisessaan.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Yle: Rakennusyhtiö Skanska sekaantunut lahjusskandaaliin Brasiliassa”

  1. Että tämän takia vetäytyisi koko markkinalta..?

    1. Eettisesti huippuluokkaa olevat yritykset toimivat juuri noin suoraselkäisesti.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat