Kokeile kuukausi maksutta

Kalervo Kummola: NCC:n kanssa oli vaikeuksia koko ajan

Tampereen kansi- ja areenahankkeelle aukeaa uusia mahdollisuuksia NCC:n vetäytyessä siitä, arvioi areenatyöryhmään kuuluva Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola.

Tampereen kansi- ja areenahankkeelle aukeaa uusia mahdollisuuksia NCC:n vetäytyessä siitä, arvioi areenatyöryhmään kuuluva Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola.

”Tämä on myönteinen asia. NCC:n kohdalla oli vaikeuksia koko ajan. Heillä ei ollut oikein sitoutumista. Ruotsalaiset varmaan miettivät asiaa vähän eri tavalla.”

Kummolan mukaan nyt tulee mahdollisuus katsoa uudelleen hanketta kokonaisuudessaan. ”Tiedän, että kiinnostuneita yhteistyökumppaneita suomalaisista yhtiöistä löytyy.”

NCC kertoi tänään lakkauttavansa kiinteistökehityksen yksikkönsä Tampereella ja vetäytyvänsä hankkeesta. Tampereen kaupunki alkaa hakea hankkeen ensimmäiselle vaiheelle saman tien uusia toteuttajia.

NCC:n oli määrä toteuttaa alueelle tuleva liike- ja asuinrakennuskortteli. Sekä halli että muut talot aiotaan rakentaa kannelle, joka tulee ydinkeskustaan ratapihan päälle.

”Vaikka kehittäjäkumppani menetettiin, uskomme edelleen sata lasissa hankkeen etenemiseen”, kaupungin konsernijohtaja Juha Yli-Rajala toteaa.

Hänen mukaansa kaikki mahdollisuudet ovat nyt auki. Talojen ja hallin rakentajana voi olla yksi taho tai useita.

Viitisen vuotta sitten julkistettuun alkuperäiseen suunnitelmaan kuului näyttäviä tornitaloja, jotka oli piirtänyt tunnettu yhdysvaltalainen arkkitehti Daniel Libeskind. Vielä on auki, missä määrin Libeskindin suunnitelmat toteutuvat. Ne on otettu huomioon vuonna 2011 vahvistetussa asemakaavassa.

”Maailmalla on tavallista, että kuuluisa arkkitehti tekee suunnitelman ja sille on useita toteuttajia. Kaupunki ei voi määritellä, mikä on rakennusyhtiö tai kuka on suunnittelija. Laatutasosta pidetään kuitenkin kiinni”, kaupungin hankejohtaja Tero Tenhunen sanoo.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Kalervo Kummola: NCC:n kanssa oli vaikeuksia koko ajan”

  1. Utopistinen hanke, ei hallit toimi järkevien taloudellisten periaatteiden mukaan vaan tarvitsevat kähmittyä piiloverorahaa… Ilves ja Tappara tarpovat suossa, eikä pelkästään kiekkofanien tuki riitä hallin ylläpitämiseen. Kaava on surkea viritelmä, sijainti onneton ja tukkoisa.

  2. Kuinka NCC saattoikaan näin tehdä ? Alkaa nyt kapitalistina pohtimaan hankkeen taloudellista järkevyyttä. Onhan se ihan kunnia-asia saada rakentaa maailmankuulun taiteilija-arkkitehdin luomus merkittävään suomalaiskaupunkiin. Maksoihan NCC Lahdessakin osan kustannuksista, kun tekivät Sibeliustaloa.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat