Kokeile kuukausi maksutta

Vanhan panimorakennuksen kehittäminen käynnistyy vihdoin Lahdessa

Lahden keskustassa sijaitsevan Mallasjuoman vanhan panimorakennuksen pitkään seissyt kehittämishanke lähtee vihdoin käyntiin. Malski Keskus Oy on ostanut rakennuksen Skanskalta ja Lemminkäiseltä ja aikoo korjauttaa sen vaiheittain omaa toimintaansa varten Yritys- ja kulttuurikeskus Malskiksi.

Helmikuussa 2015 käynnistyvässä ensimmäisessä vaiheessa puretaan suojeluun kuulumaton varastosiipi sekä uusiokäyttöön soveltumattomat ja haitta-aineita sisältävät rakenteet. Sen jälkeen uusitaan katto, korjataan julkisivut ja osa sisätiloista. Julkisivut on suojeltu arvokkaana teollisuushistorian ja kaupunkikuvan ilmentymänä. Seuraavassa vaiheessa saneerataan loppuosa sisätiloista. Rakennuksen ylimpään kerrokseen rakennetaan myönnetyn poikkeusluvan mukaisesti seitsemän korkeatasoista loft-asuntoa. Asemakaava mahdollistaa lisäksi uudisrakennuksen rakentamisen sisäpihan puolelle. Hanke valmistuu talvella 2016.

Hankkeen kokonaisinvestointi on 6 miljoonaa euroa ja arvioitu työllistävä vaikutus 100 miestyövuotta. Yritys- ja kulttuurikeskus Malskin kokonaispinta-ala on 9 600 kerrosneliötä, josta vanha osa on 6 800 neliötä ja uudisrakennus 2 800 neliötä.

Vanhaa panimorakennusta koskevan kaupan yhteydessä Varte Oy osti uudistetun tonttijaon mukaisen entisen keittämörakennuksen tontin, jolla on rakennusoikeutta 2000 kerrosneliötä. Tontille voi rakentaa asuntoja vuonna 2014 myönnetyn poikkeusluvan mukaisesti.

Skanska ja Lemminkäinen ostivat 2000-luvun alkupuolella Hartwall Oy:ltä Lahden Mallasjuoman entisen panimoalueen asuntoprojektikehitystä varten. Alueen rakennusoikeudesta Lemminkäisen osuus on 60 prosenttia ja Skanskan 40 prosenttia. Panimoalueelle on sittemmin toteutettu useita asuntorakennushankkeita. Vanha panimorakennus on kuitenkin ollut jo pidempään tyhjillään, ja siellä on esiintynyt myös ilkivaltaa. Nyt käynnistyvä hanke varmistaa Malskin alueen valmistumisen.

”Skanska ja Lemminkäinen ovat kehitelleet vanhaan panimorakennukseen vuosien varrella liiketiloja ja muuta toimintaa, mutta tämäntyyppisiä hankekonsepteja ei ole saatu kannattaviksi. Tämän vuoksi panimorakennuksen omistuksesta luopuminen on meille luonnollinen ratkaisu”, hankekehityspäällikkö Jukka Haaparanta Skanskalta toteaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Vanhan panimorakennuksen kehittäminen käynnistyy vihdoin Lahdessa”

  1. Sillä, ettei Lemminkäinen mukamas löytänyt sopivaa hankekonseptia, ei ole mitään tekemistä kiinteistön myymisen kanssa. Konsepti löytyy aina, jos halutaan. Lemminkäinen vain on käytännössä lähes konkurssissa jo vuosia jatkuneen surkean talorakentamisen johtamisen vuoksi ja myy kaiken mahdollisen omaisuutensa, jotta saisi taseen pienemmäksi ja rahoitustarpeen alas. Talonrakentaminen, jota nykyinen konsernitoimari veti kaksi vuotta, on surkein esimerkki rahojen haaskauksesta ja hommat vaan jatkuu.
    Isä Pentti kääntyisi haudassaan, jos tietäisi kuinka surkeasti Lindholm Lemminkäistä johtaa, täys paniikki mies ja senioriteetti ja uskottavuus puuttuu täysin, seittämän numeroa liian isot saappaat täytettäväksi.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat