Kokeile kuukausi maksutta

Aikuisoppilaitos konsultoi Lahden katsomokorjauksia

Ammatillinen aikuiskouluttaja Amiedu toimi vastuukonsulttina Lahden urheilukeskuksen pääkatsomon korjauksissa.

Lahden urheilustadionin katsomo on korjattu ja käyttökielto loppunut.

Urheilukeskuksen pääkatsomo asetettiin käyttökieltoon viime kesänä kattorakenteiden sortumavaaran vuoksi. Pääkatsomon kantavat rakenteet oli rakennettu samalla tekniikalla ja vastaavilla teräksillä kuin Jyväskylässä sortuneessa vesitornissa.

Lahden kaupunki tarvitsi hankkeeseen urakoitsijan lisäksi hitsauskoordinoijan ja valitsi tehtävään aikuiskouluttaja Amiedun. Kaupunki haki kouluttajalta nimenomaan erikoisosaamista.

”Hitsaus oli toteutettava vaativien standardien mukaisesti. Koska kaupungilla ei hitsausosaamista tai -kokemusta ollut, osaaminen oli hankittava talon ulkopuolelta”, Lahden kaupungin projektipäällikkö Hannu Toukola kertoo Amiedun tiedotteessa.

Amiedun vastuulla oli toimia vastuullisena hitsauskoordinoijana.

”Tässä projektissa tarvittiin standardien tuntemusta, rakenteiden valmistukseen ja asennukseen liittyvää tietämystä sekä projektin kaikissa vaiheissa määrämuotoista dokumentaatiota”, kansainvälisen hitsausinsinöörin pätevöitymiskoulutuksen suorittanut ( IWE) Heikki Mäkeläinen Amiedusta kertoo.

Lahden kaupungilla oli saneerauksessa kiire, sillä urheilukeskuksen kilpailukalenteri on varattu pitkälle tulevaisuuteen.

”Meidän oli löydettävä sopiva toimittaja nopeasti, sillä vetotankojen asennus piti sovittaa yhteen urheilukeskuksen kokonaissaneerauksen kanssa. Lisäksi päälle painoi hektinen kilpailukalenteri. Urheiluseuroille oli tärkeää saada stadion käyttöönsä mahdollisimman nopeasti”, Toukola toteaa.

Lopulta toimittajaksi valikoitui Kuopion Rakenneasennus Oy. Projektin luovutus tapahtui kaksi viikkoa etuajassa. Stadion on käytössä maaliskuussa järjestettävissä Salpausselän kisoissa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Aikuisoppilaitos konsultoi Lahden katsomokorjauksia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat