Kokeile kuukausi maksutta

Granlund kasvoi hieman

Talotekniikkasuunnitteluun, konsultointiin ja ohjelmistoihin keskittyvä Granlund-konserni kasvatti viime vuonna sekä liikevaihtoaan että tulostaan. Koska tuloskasvu jäi kuitenkin hitaammaksi kuin liikevaihdon kasvu, suhteellinen kannattavuus heikkeni hieman.

Talotekniikkasuunnitteluun, konsultointiin ja ohjelmistoihin keskittyvä Granlund-konserni kasvatti viime vuonna sekä liikevaihtoaan että tulostaan. Koska tuloskasvu jäi kuitenkin hitaammaksi kuin liikevaihdon kasvu, suhteellinen kannattavuus heikkeni hieman.

Granlund laajeni vuonna 2014 yhdellä yrityskaupalla ja yhdellä liiketoimintakaupalla. Taideyliopiston Teakon-liiketoiminta siirtyi Granlund Oy:lle ja Granlund Riihimäki Oy laajeni Hämeenlinnaan. Lisäksi konserni avasi uudet toimipisteet Savonlinnaan ja Kouvolaan. Granlund toimii nyt 14 paikkakunnalla Suomessa. Konsernin henkilöstömäärä kasvoi noin 20 hengellä ja oli vuoden lopussa 532.

Kaikkien Granlund-konserniin kuuluvien yhtiöiden liikevaihto ja operatiivinen tulos olivat vähintään tyydyttäviä, joidenkin osalta erinomaisia. Koko konsernin vakavaraisuus ja maksuvalmius ovat pysyneet hyvinä.

”Suhdanteisiin nähden pärjäsimme vuonna 2014 varsin hyvin. Rakennus- ja kiinteistöala panostaa energiatehokkuuteen ja asiantuntevaan palveluun yhä enemmän, ja tämä vaikutti meihin positiivisesti. Vuoden lopulla saimme isoja projekteja ja uskomme, että kehitys jatkuu hyvänä myös vuonna 2015”, toimitusjohtaja Pekka Metsi sanoo.

Granlundin rakennussektorin tilauskanta säilyi vuonna 2014 edellisvuoden tasolla. Talotekniikan osalta tilanne parani kohti loppuvuotta. Sairaala- ja infrasektori vetivät hyvin, sen sijaan kaupan ja toimistorakentamisen volyymit pysyivät matalina. Energiakonsultoinnin kysyntä kasvoi.

Konserni jatkoi vahvaa panostusta innovaatio- ja kehitystoimintaan, joka muodosti noin kahdeksan prosenttia liikevaihdosta.

Granlund-konserni 2014/2013

Liikevaihto milj. euroa 45,4/42,8
Tulos milj. euroa 3,8/3,7
Oman pääoman tuotto % 29,4/34,6
Omavaraisuusaste % 47,4/42,9

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Granlund kasvoi hieman”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat