Kokeile kuukausi maksutta

Kansallisoopperan korjausurakoitsija konkurssiin

Tamperelainen korjausrakentaja Rakennustoimisto Reno-Rakennus Oy on haettu konkurssiin. Pirkanmaan käräjäoikeus päätti asettaa yhtiön konkurssiin 11.2.2015, koska yhtiö oli ilmoituksensa mukaan maksukyvytön.

Senaatin omistukseen kuuluu esimerkiksi Kansallisooppera. Kuva: Senaatti-kiinteistöt

Reno-Rakennuksen vaikeudet tulivat esille jo vuoden 2013 puolella, jolloin yritys hakeutui velkasaneeraukseen. Taustalla oli yhtiön velkasaneeraushakemuksessa listaamat kuusi tappiollista työmaata. Meno työmailla näytti olleen melkoista kaaosta. Lue lisää.

Vielä viime vuoden lopulla näytti siltä, että Reno-Rakennuksen saneeraushakemus hyväksytään. Toisin kuitenkin kävi.

”Yritystä oli, että yhtiö hoitaisi vastuunsa. Aika paljon se maksoikin, mutta ei päässyt loppuun saakka eikä saneerausohjelmaa voitu vahvistaa”, tarkastaja Kari Koivisto Pirkanmaan käräjäoikeudesta sanoo.

Velkaa yli 10 Me

Yhtiö haettiin konkurssiin, koska yhtiön varat eivät riitä jo erääntyneiden velkojen maksuun.

Yhtiön velkojen arvioitu kokonaismäärä on 10,1 miljoonaa euroa. Yhtiön varojen arvioitu kokonaismäärä puolestaan on vain 1,3 miljoonaa euroa. Konkurssihakemuksen mukaan yhtiön varojen ja velkojen määrä perustuu 4.7.2014 laadittuun saneerausehdotukseen.

Vuoden 2013 elokuussa yhtiöllä oli velkaa 5,96 miljoonaa euroa. Yhtiön varoiksi listattiin silloisessa velkasaneeraushakemuksessa 6,89 miljoonaa euroa, josta suurin osa, 5,57 miljoonaa euroa, oli yhtiön ilmoittamia myyntisaamisia.

Konkurssipesä ei jatka rakennusurakoita

Asianajaja Leo Lagerstam on määrätty konkurssipesän pesänhoitajaksi.

Lagerstamin mukaan Reno-Rakennuksella oli kaksi työmaata käynnissä, Heka Oy:n vuokratalokohde Helsingin Siilitiellä ja Kansallisoopperan peruskorjaus. Siilitiellä työt olivat konkurssin tullessa käynnissä, mutta Kansallisoopperan osalta odoteltiin ensi toukokuussa käynnistyvää seuraavaa vaihetta.

Lagerstamin mukaan konkurssipesä ei jatka Reno-Rakennukselta kesken jääneitä rakennuskohteita. Siilitien osalta pyritään siihen, että tilaaja pystyy hyödyntämään keskeneräisiä toimituksia.

Siihen konkurssipesä ei pysty Lagerstamin mukaan ottamaan kantaa, kuka jatkaa Reno-rakennuksen keskeneräisten kohteiden rakentamista.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kansallisoopperan korjausurakoitsija konkurssiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat