Kokeile kuukausi maksutta

Piklas kasvoi vahvasti verkkokaupan avulla

Ikkunavalmistaja Piklas Oy:n liikevaihto kasvoi viime vuonna peräti 44 prosenttia 12,1 miljoonaan euroon. Kasvun takana oli pitkälti yhtiön avaama verkkokauppa. Kasvun myötä yhtiö pestasi myös runsaasti uutta työvoimaa.

Ikkunavalmistaja Piklas Oy:n liikevaihto kasvoi viime vuonna peräti 44 prosenttia 12,1 miljoonaan euroon. Kasvun takana oli pitkälti yhtiön avaama verkkokauppa. Kasvun myötä yhtiö pestasi myös runsaasti uutta työvoimaa.

Piklas lisäsi koko viime vuoden ajan vähän kerrallaan työntekijöiden määrää Pyhännällä sijaitsevaan tuotantolaitokseensa. Vuoden 2014 lopussa uusia työpaikkoja oli syntynyt jo 40 ja yhtiön koko henkilöstön määrä oli 90.

”Ikäviä uutisia väen vähentämisistä on viime aikoina ollut, erityisesti rakentamiseen ja puusepänteollisuuteen liittyvissä yrityksissä, mutta meillä on ollut siinä mielessä myönteinen tilanne, että olemme voineet työllistää koko ajan lisää ihmisiä. Uutiskynnystä muutaman ihmisen lisääminen kerrallaan ei ylitä, mutta kun katsomme koko vuoden mittakaavassa, niin onhan tuo jo aika paljon”, yhtiön toimitusjohtaja Erkki Tolvanen toteaa.

Piklas avasi oman ikkunaverkkokaupan helmikuussa 2014, ja merkittävä osa kasvusta on tullut juuri tätä kautta. Verkkokauppa on suunnattu suoraan tehtaalta yksityisille kuluttajille ja jättää näin ollen jakelun muut väliportaat pois.

”Rajusti kilpaillulla toimialalla kasvu ei tule itsestään vaan vaatii mietittyjä toimenpiteitä. Uudisrakentaminen oli aikaisemmin keskeinen tukijalkamme, mutta kun uutta rakennetaan huomattavasti aikaisempaa vähemmän, päätimme etsiä kasvua korjausrakentamisesta, sillä korjausvelkaa pientaloissa riittää. Osa kasvustamme onkin tullut uusilta, korjausremontteja tekeviltä kumppaneiltamme, mutta halusimme muutakin. Koska omaa kuluttajamyyntiä ei ollut, päätimme panostaa oman verkkokaupan kehittämiseen”, Tolvanen sanoo.

”Verkkokauppa yllätti meidät monella tavalla, kävijöitä on ollut runsaasti ja tilauksia on ollut paljon. Tilauskoko verkkokaupassa on ollut pieni, keskimäärin neljä ikkunaa per tilaus, ja kaikki erilaisia. Onneksi tehtaamme on rakennettu juuri tällaista toimintaa varten, ja siksi olemme pystyneet hyvin vastaamaan kysyntään”, Piklaksen myyntipäällikkö Petri Kovalainen kertoo.

Piklas on alalla keskisuuri toimija, joka valmistaa vuosittain noin 70 000 ikkunaa ja ulko-ovea. Piklas-ikkunoiden tuotanto alkoi Pyhännän Rakennustuote Oy:n osana jo 1970-luvun alussa. Vuodesta 2006 Piklas Oy on toiminut omana yhtiönä osana PRT-Forest-konsernia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Piklas kasvoi vahvasti verkkokaupan avulla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat