Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuslehden kysely rakennustarkastajille: Ammattiylpeys toisi laatua rakentamiseen

124 rakennustarkastajaa vastasi Rakennuslehden viime vuoden lopulla tekemässä kyselyssä, miten rakentamisen laatua voitaisiin parantaa.

Rakennustarkastajien mukaan ytimessä ovat ammattiylpeyden palauttamisen lisäksi asenteiden muuttaminen laatumyönteiseksi, kaikkien rakentamisketjun osapuolien koulutuksen lisääminen, liian tiukoista aikatauluista luopuminen sekä suunnitelmien tason parantaminen, kun mietitään tapoja nostaa rakentamisen laatua yleisesti.

Rakennustarkastajat näkevät työmaatarkastuksia tehdessään urakoiden pilkkomisen vaikutukset. ”Urakat on pilkottu pieniin paloihin, ja kokonaisuudesta ei vastaa kukaan. Rakentajien ammattiylpeys ja osaaminen tuntuvat olevan hieman kateissa. Nopeutta on kyllä ja valmista syntyy. Laatu sen sijaan on melko lavea käsite. Kai sen minimitason voisi joskus ylittääkin?”

Urakoitsijoiden ja aliurakoitsijoiden sekä heidän työntekijöidensä asenteiden muuttamisen tärkeydestä puhuu moni vastaajista.

”Asenne kohdalleen, laatu päämääräksi eikä vain ekstrabonukseksi.”

”Hyvät toimijat pärjäävät aina, mutta huonommin pärjäävä osa rakentajista ei juuri välitä näistä laatuvaatimuksista, mitä rakentamiseen ajetaan sisään.”

”Tulisi olla jonkinlainen rekisteri, johon kirjattaisiin toimijoiden laiminlyöntejä. Sellaiset rakennusyritykset, jotka tietoisesti rakentavat vuodesta toiseen sutta ja sekundaa, voitaisiin asettaa vaikkapa toimenpidekieltoon lisävahinkojen estämiseksi.”

Lisäkoulutusta kaikille

Suunnittelijoiden ja työnjohtajien lisäkoulutusta toivoo usea vastaaja. ”Vastaavien työnjohtajien koulutus jokavuotiseksi. Silloin he voisivat perehtyä uusiin rakentamisen toteutukseen liittyviin asioihin. Niistä pitäisi olla koulutusta myös suunnittelijoille. Meillä rakennustarkastajillakin on jokavuotiset koulutuspäivät.”

Vastaaville työnjohtajille rakennustarkastajat kaipaavat nykyistä enemmän sellaista lisäkoulutusta, jossa käytäisiin läpi eri työvaiheita ja tiedostettaisiin niissä tehdyistä virheistä aiheutuvat haitat.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Rakennuslehden kysely rakennustarkastajille: Ammattiylpeys toisi laatua rakentamiseen”

  1. Täällä maasudulla toivoisi sitä ammattiylpeyttä myös kunnan rakennustarkastajalle. Vasta tuoreet AMK opit saaneena meno tuntuu aika uskomattomalle. Vanhat Patut rakentavat samalla tavalla kuin ovat aina rakentaneet (30v). Tietojen päivitystä ei ole sen paremmin tekijöillä kuin valvojallakaan.

  2. Alalla on ollut pitkään vallalla käsitys, että nopeus, aikataulujen kireys on yhtä kun hyvä laatu. Aikatauluja täytyy löysentää ja macho kulttuurin alas ajo, niin siinä lääkkeet rakennus alan tervehtymiseen.

  3. Rakennuslehden viime vuonna tekemä kysely alan insinööreille kertoi, että insinööreille suurinta tyydytystä ei tuota raha vaan hyvin tehty työ, josta voi olla ylpeä vuosia myöhemminkin. Uskon, että valtaosalla työmiehistä on ihan sama asenne. Jostain syystä nykyinen rakentamisen tapa ei tätä mahdollista. Katse on siksi pakko siirtää johtajiin ja yritysten omistajiin. Onko heille ykkösarvo raha, josta ollaan ylpeitä peräti seuraavan kvartaalin, tai bonusten ja osinkojen maksun ajjan verran. Miksi johtajat eivät anna alaisilleen mahdollisuuksia tehdä hyvää laatua vaan kiinnittävät huomion pelkästään rahaan?

    1. Valitettavasti Johtajat ja Omistajat + Rahoittajat eivät anna mahdollisuutta tehdä laatua, koska nämä nykyisetkin menee kaupaksi ja lisähintaa saa nyhdettyä kun väitetään näiden luukkujen olevan ”Premium-laatua”. No, kansa ostaa ja maksaa.
      Tosin maksaahan se joka kämpästä 40-45 prossaa veroja ja veroluonteisia maksujakin siinä samalla. Ja jos taas laatua oikeesti nostettaisiin niin hinnatkin nousisi ja euromääräiset verotkin (karkeesti 10K€ laatuun, nostaa asiakashintaa n. 20k€) eli aika äkkiä tulisi vastaan se maksu-kyky/halu meitin asiakkailla.

  4. Vaikuttaa siltä, että laadusta pivävät eniten ääntä ne, jotka eivät tiedä laadusta yhtään mitään. Laatua ei voida määritellä. Kaikki kuitenkin tietävät mitä hyvä laatu on. Jokainen rakennusmies, LVI-asentaja, sähköasentaja, suunnittelija ja valvoja jne. on oman alansa paras asiantuntija ja tietää mitä on laadukas työ. Oman työni haluan tehdä perusteellisesti ja hoppuilematta. Tiedän asiakastani paremmin, mitä asiakas tarvitsee. Todennäköisesti asenteeni työn tekemiseen on se syy, miksi palvelujeni kysyntä ylittää reilusti sen, mitä pystyn tuottamaan. En koskaan korosta omaa ammattitaitoani. Teot puhuvat puolestaan. Yleensä ne, jotka puheissaan korostavat ammattitaitoaan, ovat keskimääräistä heikompia tekijöitä. Laatu ei synny puheesta.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat