Kokeile kuukausi maksutta

Tapio Aho on Vuoden 2015 rakennusalan diplomi-insinööri

Ramboll Finland Oy:n suunnittelujohtaja Tapio Aho on valittu Vuoden 2015 rakennusalan diplomi-insinööriksi. Tunnustuksen myönsi Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL.

Perusteluiden mukaan pitkän linjan rakennesuunnittelun ammattilaisena tunnettu Aho johtaa usean merkittävän ja vaativan suomalaisen rakennushankkeen rakennesuunnittelua ja kuuluu alan huippuihin myös kansainvälisesti. Aho mainitaan aktiiviseksi alan kehittäjäksi, joka korostaa rakennesuunnittelun korkeatasoisen koulutuksen ja kehitystyön lisäksi hyvää yhdessä tekemisen meininkiä.

Aho saa palkintoperusteluissa tunnustusta myös henkilökohtaisista ominaisuuksistaan: mies on tunnettu rauhallisena ja luotettavana asiantuntijana, jolla on lisäksi organisaatiossaan tärkeä rooli nuorten suunnittelijoiden kasvattajana ja opettajana.

Tietomallinnus suurin kehitysaskel viime aikoina

Ahon yli 30-vuotista kokemusta vaativista rakennesuunnittelun asiantuntija- ja johtotehtävistä hyödynnetään parhaillaan muun muassa Helsingin Keskustakirjaston, Keski-Pasilan Triplan, Uuden Lastensairaalan, Jyväskylään rakennettavan Keski-Suomen uuden sairaalan sekä Kouvolan Ratamo-keskuksen rakennushankkeissa. Esimerkiksi Keskustakirjasto kuuluu rakenneteknisesti vaativimpiin Suomessa koskaan toteutettuihin hankkeisiin.

”Rakennetekninen haastavuus syntyy Keskustakirjaston sijainnista ja sen alle mahdollisesti joskus tulevasta keskustatunnelista. Osa kirjastosta on suunniteltu rakennuskieltoalueelle, joten kyseinen alue joudutaan ylittämään satametrisellä sillalla. Normaalisti siltoihin kohdistuu ajoradan kuormitus, Keskustakirjastossa se syntyy kolmesta toimistokerroksesta”, Aho kertoo.

Aho pitääkin rakennesuunnittelun viime aikojen suurimpina kehitysaskeleina virheettömyyden takaavaa tietomallinnusta ja erilaisia laskentatyökaluja. Nämä mahdollistavat osaltaan myös Keskustakirjaston rakentamisen.

Tunnustus luovutettiin RILin kevätkokouksen yhteydessä perjantaina 17.4.2014 Tampereella.

RILin hallitus on myöntänyt Vuoden rakennusalan diplomi-insinöörin tunnustuksen vuodesta 1997 alkaen. Valinnan kriteereitä ovat laadukas insinööriosaaminen, suunnittelun merkityksen edistäminen, henkilön esimerkillisyys, helppo samaistuttavuus, positiivinen vuorovaikutus alalla, aktiivisuus sekä ammattikunnan arvostuksen edistäminen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tapio Aho on Vuoden 2015 rakennusalan diplomi-insinööri”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat