Kokeile kuukausi maksutta

Tuulivoima-ala aikoo investoida 600 miljoonaa euroa

Tuulivoima-ala investoi Suomeen viime vuonna yli 300 miljoonaa euroa, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistys. Eurot kasvavat tänä vuonna.

Tuulivoima-ala investoi Suomeen viime vuonna yli 300 miljoonaa euroa, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistys. Eurot kasvavat tänä vuonna.

Yhdistyksen mukaan lisärakentamisen myötä Suomeen investoidut euromäärät kasvavat. Kuluvana vuonna suomalaiseen tuulivoimaan sijoitetaankin arviolta jo yli 600 miljoonaa euroa, mikä on arviolta yhtä paljon kuin investoinnit metsäteollisuuteen. Myös alan työllisyysluvut ovat hyvässä kasvussa.

Suomen Tuulivoimayhdistyksen mukaan myönteisen kehityksen jatkuminen edellyttää kuitenkin investointiympäristön vaalimista. Se tehdään parhaiten noudattamalla energiapolitiikkaa, jonka keskiössä ovat pitkäjänteisyys ja ennustettavuus.

”Sijoittajat katsovat tarkkaan poliittista ilmapiiriä ja päätösten pitävyyttä. Poliittisen ilmapiirin ja lainsäädännön on oltava ehdottoman vakaita ja ennustettavia. Jopa epäilyt tehtyjen päätösten muuttamisesta vaikuttavat kaikkeen investointihalukkuuteen negatiivisesti. Jos investointiympäristö on epävakaa, Suomessa ei tehdä investointeja tuulivoimaan tai muillekaan aloille”, sijoitusyhtiö Taaleritehtaan tuulivoimapäällikkö Erkki Kunnari sanoo.

Tuulivoima-ala työllistää jo nyt yli 5000 suomalaista. Jos uusiutuvalle energialle saadaan kunnianhimoiset tavoitteet vuodelle 2030, tuulivoima voi Suomen Tuulivoimayhdistyksen mukaan työllistää jopa 11 000 suomalaista vuonna 2020.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Tuulivoima-ala aikoo investoida 600 miljoonaa euroa”

  1. Kyllä se on Suomen kansa joka niihin investoi tariffin kautta. Tuulivoimayritykset keräävät vaan maksetut rahat itsellensä.

  2. Juuri kuten Jussi Virtanen sanoo, valtio maksaa koko sijoituksen veronmaksajien rahoilla ja sähkön hinnalla takaisin n. 5-15% korolla ja jäljelle jää katastrofaalinen ympäristötuho.

  3. Koskahan tuohon hulluuteen saadaan järkeä.On hyvin vähän keskusteltu juuri veronmaksajien tulevasta osuudesta tullivoimakustannuksiin eli useista miljardeista/vuosi.
    Ja minusta paras paikka niiden sijoittamiseen on Espoon ja Helsingin ranta-alueet.Miksikähän niitä ei ole siellä ???

  4. Hyi helevetti kun on härskiä tekstiä Tuulivoimalobbareilta! ”myönteisen kehityksen jatkuminen edellyttää kuitenkin investointiympäristön vaalimista” ja ”Jopa epäilyt tehtyjen päätösten muuttamisesta vaikuttavat kaikkeen investointihalukkuuteen negatiivisesti.” – Eli pitäkääs kiltisti vaan rahahanat auki. Pekkarisen vävy kiittää veronmaksajia!

    Ryöstötariffin tuomat tuhannet työpaikatkin taitaa olla muisto vain sen jälkeen kun lakiin merkattu 2500 MW nimelliskapasiteetti tulee täyteen.

  5. Miten on sen ydinvoiman kannattavuuden kanssa? Eikös tuon Olkiluoto 3 rakennuskustannukset pyöri jo yli 14 miljardissa eikä sähköä ole saatu yhtään vaikka laitokse piti olla valmis jo 5 vuotta sitten. Kauanko kestää että sähkö on tuotettu markkinahintaan rakennuskustannusten edestä. Halpaa tuo sähkö ei ainakaan ole? Jos tuolla summalla olisi rakennettu suomeen tuulivoimaloita niin omisimme saaneet niistä sähköä vaikka kuinka paljon. Ainakin tuon ydinsähkötariffin hi noilla ne olisivat maksaneet itsensä takaisin 10 vuodessa. Ai niin eikä osia tarvitse säilöä peuskalliossa 4000 vuotta käytön jälkeen…..

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat