Kokeile kuukausi maksutta

Hometalkoot.fi -palvelu kattaa nyt myös kerrostalot

Hometalkoot.fi auttaa havaitsemaan ja tunnistamaan nyt myös kerrostalojen kosteus- ja homevaurioita.

Hometalkoot.fi -sivuston 1950-luvulla rakennetun kerrostalon leikkauskuva, jonka avulla voi perehtyä rakenteisiin pintaa syvemmin.

Ympäristöministeriön ylläpitämästä palvelusta saa käytännönläheistä tietoa kerrostalojen kosteusvaurioiden ennaltaehkäisyyn ja tunnistamiseen. Aiemmin vastaava palvelu on ollut saatavilla vain omakotitaloihin.

”Keskeinen syy kosteus- ja homevaurioihin ovat kiinteistönhoidon ja kunnossapidon puutteet sekä huonokuntoisten rakennusten viivästyneet korjaukset – niin myös kerrostaloissa. Valitettavasti myös uusissa rakennuksissa ilmenee kosteus- ja homeongelmia, joiden syyt löytyvät pitkälti rakentamisen laadun puutteista ja liian tiukoista urakka-aikatauluista”, talkoiden ohjelmapäällikkö Katja Outinen taustoittaa.

Tieto on tarkoitettu esimerkiksi osakkaille, asukkaille, taloyhtiöiden hallituksille ja isännöitsijöille.

“Asukkaat havaitsevat kyllä huoneistossaan ja rakennuksessa kulumisen ja vauriot, mutta niiden syitä ei osata tunnistaa ja ikävä yllätys voi muhia rauhassa pitkäänkin. Osakkaille ongelmat konkretisoituvat sekä laajuuden että kustannusten osalta usein vasta yhtiökokouksessa”, kehityspäällikkö Jari Virta Suomen Kiinteistöliitosta sanoo.

Eri aikakausien tyypilliset kerrostalot esitellään palvelussa havainnollisina leikkauskuvina. Käyttäjä voi perehtyä rakenteisiin pintaa syvemmältä, tehdä muistiinpanoja omassa talossa havaitsemistaan korjaustarpeista tai ongelmista sekä välittää niistä tietoa muille talon osakkaille tai avainhenkilöille.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hometalkoot.fi -palvelu kattaa nyt myös kerrostalot”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat