Itsesuojeluvaisto pelastaa niin työmiehen kuin johtajankin nahan

Vaikka parhaiden rakennusalan yritysten työturvallisuus on parantunut huimasti 2000-luvulla, niin iso joukko häntäpään yrityksiä pitää alan keskimääräisen tapaturmataajuuden edelleen yli 60:ssä tapaturmassa miljoonaa työtuntia kohden.

Riskienarvioinnin suunnitteluun ei edelleenkään käytetä riittävästi aikaa, vaan se tehdään vauhdilla pelkästään viranomaisia varten, pakollinen kun on.

Kun jotain vakavaa tapahtuu, toimitusjohtajan ei pitäisi ulkoistaa selvitysvastuuta muille. ”Toimitusjohtaja ei ole koskaan osallistunut näiden raporttien tekoon, kun se maksaa muka liikaa”, jyrähti ikään kuin eläkkeellelähtöviestinään Rakennusteollisuuden työsuojeluasiantuntija Reijo Lehtinen Rakennustuoteteollisuuden työturvallisuuspäivässä tiistaina.

Itsesuojeluvaistosta se lähtee

Tuoteollisuudessa tapaturmataajuuden puolittaminen 100:sta 50:een edellyttäisi Tapaturva Oy:n Tom Johnssonin mukaan työntekijöiltä itsesuojeluvaistoa, johdolta tahtoa ja sitoutumista ja kaikilta työturvallisuussääntöjen noudattamista.

Eli työmaan järjestys ja siisteys sekä laiteet laitetaan ensimmäiseksi kuntoon.

Tässä vaiheessa tärkeintä on Johnssonin mukaan se, että kartoitetaan ja torjutaan vakavien vaarojen pääsyyt ja hyödynnetään tässä muiden yritysten hyviä käytäntöjä.

Valo toi puutteet räikeästi esiin

Tapaturmataajuuden pudottaminen kymmenen tapaturman tasolle onnistuu jopa muutamassa vuodessa, jos johto sitä riittävästi haluaa ja vaatii ja porukka alkaa katsoa myös työkavereiden työturvallisuuden perään.

Cembritiltä tämä lähes onnistui uusien johtajien sitoutumisen myötä. Tärkeimmäksi keinoksi tuli turvallisuushavainnot, joita koko henkilöstö on tehnyt ja on yhdessä myös hakenut parannuksia.

”Oma käyttäytyminen on samalla muuttunut”, sanoo yhtiön turvallisuus- ja tekninen päällikkö Mikko Ylikopsa.

Esimerkiksi valaistuksen parantaminen auttoi poistamaan vaaran paikkoja
”Se toi ehkä liiankin hyvin esiin puutteet”, Ylikopsa sanoi, mutta jatkaa, että se kannatti, koska samalla parani myös laatu ja työviihtyvyys.

Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu

Tapaturmataajuuden puolittaminen edelleen tästä vaatii raakaa päivittäistä työtä. ”Millään poppakonsteilla se ei onnistu”, sanoo Parocin tehdaspäällikkö Topi Korsberg. Tärkeänä hän pitää sitä, että johto vaatii hyvää työturvallisuutta ja asettaa tiukat, mittattavat tavoitteet sille mitä vuoden aikana tehdään.

Hän korostaa esimiestyön merkitystä. Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu.

Linja on voitava pysäyttää tarvittaesssa ja poikkeamiin on puututtava heti eikä vasta seuraavana päivänä. Toisaalta kun henkilökunnalta tulee palautetta puutteista, niihin on tartuttava heti tai ainakin henkilökunta on pidettävä ajan tasalla siitä, missä vaiheessa käsittely on.

”Viiveet veisivät henkilökunnalta uskon siihen, että työturvallisuus olisi oikesti tärkeä asia.”

Avoimet, rakentavat keskustelut ovat aina tarpeen. Pahinta olisi se, että esimieheltä salattaisiin asioita eikä puutteita tuotaisi esiin. Tärkeintä tämä on silloin, kun tuotannossa tapahtuu jokin häiriö. Silloin saatetaan tehdä pahimmat virheet, jos asioita ei ensin mietitä yhdessä.

Korsberg sanoo, että varsinkin varhaisen tuen keskustelut ovat esimiehelle vaikeita. Niitä käydään niiden henkilöiden kanssa, joille on sattunut paljon tapaturmia.

Keskustelut eivät Korsbergin mukaan saa olla sitä, että tällaiselle työkaverille todetaan: ”Sinulla on sitten ollut paljon näitä poissaoloja, mutta eihän niissä kai mitään ihmeellistä ole ollut, joten kuittaatko tähän, että keskustelu on käyty.”

Turvallisuusasenteet ovat muuttunet. ”Ennen työntekijät kysyivät, että tarvitseeko tuossa työvaiheessa käyttää mitään suojavälineitä. Nyt he pohtivat, mikä suojaväline olisi tähän paras.”

Työmies keksii itse parhaat ratkaisut

Tapaturmaton työmaakin on mahdollinen ainakin Ruduksen turvallisuuspäällikkö Kari Lohvan mukaan. Vaikka niin Ruduksen kuin muidenkin yritysten perustavoitteena on välttää vakavat tapaturmat, ei siihen ole Lohvan mukaan oikotietä vaan pitää eliminoida kaikki tapaturmat.

Ruduksessa tärkein keino on tapaturmahavaintojen kerääminen ja analysointi. Joka kuukausi aineistosta poimitaan 5-10 tärkeintä, joita käsitellään pienryhmissä.

Viimeksi pohdittiin tilannetta, jossa työkone oli melkein peruuttanut työntekijän päälle. Jokaiselta tehtaalta löytyi sellaisia pimeitä kulmia, joissa tuo riski on mahdollinen, ja työntekijöiltä tuli nopeasti ratkaisukeinoja sen estämiseksi.

”Kun tekijät itse keksivät ratkaisut eivätkä ne tule ylhäältä päin annettuna, on sitoutuminen aivan toista”, Lohva sanoo.

Kivasti, pahasti, hyvästi

Työntekijät saavat pieniä palkkioita riittävän pitkistä tapaturmattomista jaksoista. Toisaalta ne työntekijät, jotka eivät sitoudu yhteisiin tavoitteisiin saavat aluksi huomautuksen, sitten varoituksen ja lopulta lopputilin.

Vain yhdelle toimihenkilölle ja työtekijälle on jouduttu tästä syystä sanomaan hyvästit eli ryhmätyö on torjunut aika hyvin muutosvastarintaa.

Joitakin aliurakoitsijoita on pantu hetkeksi jäähylle sääntöjen rikkomisesta, mutta sieltä he ovat palanneet hyvin kuuliaisina – Siperia on opettanut.

Kipupisteet ne on johtajillakin

Parasta motivointia CRH-konserniin kuuluvassa Ruduksessa oli se, kun konsernijohto ilmoitti 2000-luvun alussa suomalaisjohtajille tylysti, että jos te ette saa näitä asioita kuntoon, niin sitten tilalle tulee uudet kaverit, jotka saavat. Skanskassa tehtiin samoin yhtä hyvin tuloksin.

Itsesuojeluvaisto se on siis johtajillakin ja kipeimmin se heillä sattuu, kun sattuu lompakkoon.