Kokeile kuukausi maksutta

Kolmas Otto-Iivari Meurman -palkinto Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy:lle

B&M sai palkinnon pitkäjänteisestä, laadukkaasta kaupunkisuunnittelutyöstä Suomessa ja kansainvälisesti. Otto-Iivari Meurman -palkinnon tarkoituksena on lisätä kiinnostusta suomalaiseen yhdyskunta- ja kaupunkisuunnitteluun.

Kuva: Anne Kurki
Jussi Murole

”Kolmas Otto-Iivari Meurman –palkinto myönnetään aktiiviselle ja kansainvälisesti näkyvälle käytännön kaupunkisuunnittelijalle. Daniel Bruunin ja Jussi Muroleen vuonna 1992 perustama ja johtama Arkkitehtuuritoimisto B&M on suunnitelmissaan johdonmukaisesti korostanut hallitun kaupunkitilallisen muodonannon ja laadukkaan julkisen tilan merkitystä. Toimisto on ollut edelläkävijä tiiviin ja jatkuvan urbaniteetin puolestapuhujana”, palkintolautakunnan puheenjohtaja Panu Lehtovuori perustelee valintaa.

Toimiston työkanta on kansainvälinen. Projekteja ja toteutuneita kohteita 17 maassa, Suomen lisäksi muun muassa Pohjoismaissa, Venäjällä, Lähi-Idässä ja Kiinassa. Toimisto on palkittu noin 30 arkkitehtuurikilpailussa.

Esimerkkejä linjakkaasta ja pitkäjänteisestä urbanismista ovat Helsingin itäisten ranta-alueiden konseptisuunnitelma (2000-2003), Tammisaaren satama (2004-2008), Pasilan konepajan yleissuunnitelma (Helsinki 2007), Ranta-Tampellan yleissuunnitelma (Tampere 2009) ja Itäkeskuksen täydennysrakentamissuunnitelma (Helsinki 2014).

Toimiston viimeisimpiä valmistuneita kohteita on Kehäradan Kivistön asema.

Palkinto on nimetty arkkitehti, professori Otto-Iivari Meurmanin (1890-1994) mukaan. Meurman oli kaupunkisuunnittelun ja alan opetuksen uranuurtaja Suomessa. Aiemmin palkinnon ovat saaneet professori (emeritus) Jere Maula ja arkkitehti Reino Joukamo.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kolmas Otto-Iivari Meurman -palkinto Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy:lle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat