Kokeile kuukausi maksutta

Porokari: työajan pidennys heikentäisi tuottavuutta

Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari kehottaa Smolnan hallitusneuvottelijoita muistamaan työelämän uudistamisen, kun he pyrkivät ratkaisemaan maan talouden ongelmia.

Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari kehottaa Smolnan hallitusneuvottelijoita muistamaan työelämän uudistamisen, kun he pyrkivät ratkaisemaan maan talouden ongelmia.

”Tuleva hallitus ei saa unohtaa työelämää, työhyvinvoinnin kehittämistä ja laajemminkin työntekijöistä lähtevää työelämän uudistamista. Toistaiseksi julkisuudessa on puhuttu vain palkansaajille tulossa olevista heikennyksistä, ei aidosta työelämän kehittämisestä. Se on huono merkki”, Porokari totesi edustajakokouksen avauspuheessaan Lappeenrannassa.

Hän painotti, että työelämän uudistuksilla on kyllä mahdollista saavuttaa hallitusneuvottelijoiden ja elinkeinoelämän peräämää tuottavuuden kasvua, mutta se ei tapahdu esimerkiksi työajan pidentämisellä.

”Työajan pidentäminen ei ole mikään lääke tuottavuuden nostamiseen, valitaan malliksi sitten arkipyhien siirtäminen, pekkaspäivien poistaminen tai vaikka varttitunnin lisäys päivittäiseen työaikaan. Tiedossa ja tutkittu on, että monen työntekijän kohdalla työajan lisäämisen vaikutus on päinvastainen, tuottavuus vain laskee”, Porokari huomautti.

Hänen mukaansa tuottavuuden kasvua on haettava kokonaan toisesta suunnasta. Huomio on kiinnitettävä henkilöstön osaamisen parantamiseen, teollisuus- ja palvelutuotannon kehittämiseen ja johtamiseen.

”Tuottavuudessa on ennen kaikkea kysymys siitä, miten asioita teemme, miten motivoimme ihmisiä, minkälaisia vaiheita jonkun tuotteen tai palvelun tuottamisessa on. Nykyisessä työelämässä työajan merkitys on aika rajallinen.”

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Porokari: työajan pidennys heikentäisi tuottavuutta”

  1. ” Tiedossa ja tutkittu on, että monen työntekijän kohdalla työajan lisäämisen vaikutus on päinvastainen, tuottavuus vain laskee”, Porokari huomautti.”

    Mites Porokari selittää sen että julkisella puolella on pisimmät vuosilomat ja sairaslomat ?

    Voidaan todeta hyvin isolla tilasto-otannalla että pitkät lomat altistaa sairastumiselle.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat