Kokeile kuukausi maksutta

Huijariurakoitsija aiheutti taloyhtiölle miljoonavelat

Osakkaiden lisälaskut voivat nousta miljooniin, kun asunto-osakeyhtiö joutuu epärehellisen urakoitsijan käsiin.

Asunto-osakeyhtiö Pikkalanlahden vesivahinko paljasti huijariurakoitsijan puuhat.

Kiinteistöpalvelu TaloVarman isännöitsijä Pertti Burgman huokaa syvään, kun hän muistelee asunto-osakeyhtiö Siuntion Pikkalanlahden vesivahinkoa muutama vuosi sitten. Se oli vain yksi episodi yhtiön asioiden järjestelyssä ja remonttien hoidossa epärehellisen rakentajaurakoitsijan jäljiltä.

Reilun sadan asunnon yhtiössä on viime vuosien aikana ehtinyt tapahtua paljon. Korjauslainaa yhtiölle on kertynyt reilut kolme miljoonaa euroa. Suurin osa korjauksista on seurausta entisen omistajarakennuttajan tekemistä virheistä, eikä niitä ole saatu perittyä takaisin kuin pieneltä osalta rakennuttajan konkurssin vuoksi.

Pikkalanlahden yhtiö on entinen Nokian kaapelitehtaan vuokra-asuntoyhtiö, joka siirtyi vuonna 2005–2006 Helsingin Neliömyynti Oy:lle, joka muutti yhtiön asunto-osakeyhtiöksi. Samalla alkoivat korjaukset, joita ei valvonut kukaan. Yhtiöstä puuttui myös ammatti-isännöitsijä.

Taloyhtiön korjaukset teki Helsingin Neliömyynnin tytäryhtiö AB Rakennus Oy. Rakennusliike on sama, joka vuonna 2010 tuomittiin Helsingin hovioikeudessa korvaamaan 1,7 miljoonan hinnanalennukset korjaamansa helsinkiläisyhtiön osakkaille. Peruskorjauksessa, julkisivuremontissa ja ullakkorakentamisessa tehtiin oikeuden mukaan peräti 638 rakennusvirhettä vuosina 2003–2004. Yhtiöiden takana toimitusjohtajana hääräsi Allan Boman.

Siuntiossakin rakennusliike teki yhtiössä korjauksia, vaihtoi vesikalusteita ja myi osakkeita yksityisille Helsingin Neliömyynnin nimissä. Osakkaat eivät osanneet epäillä tehdyn työn laatua ja rakentajien ammattitaitoa.

”Osakkaita jallitettiin ihan täysillä, ja esimerkiksi materiaalit valittiin hinnan perusteella. Ne eivät vastanneet mitään vaatimuksia, ja esimerkiksi vesikalusteet hankittiin halvalla Puolasta”, Burgman kertoo.

Lue lisää Rakennuslehti 19/2015 29.5.2015.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Huijariurakoitsija aiheutti taloyhtiölle miljoonavelat”

  1. Mielenkiintoista, että Burgmann itsekin huijauksista monessa taloyhtiössä epäilty kommentoi näin.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat