Kokeile kuukausi maksutta

Lemminkäinen rakentaa asuntoja ja toimistoja Tampereen postitaloon

Lemminkäinen on allekirjoittanut sopimuksen Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian kanssa uusien asuntojen ja toimistotilojen rakentamisesta Tampereen Postitalo-kiinteistön yhteyteen. Rakennustöiden arvioidaan alkavan tammikuussa 2016 ja valmistuvan vuoden 2017 lopussa. Osapuolet eivät julkista sopimuksen arvoa.

Lemminkäinen on allekirjoittanut sopimuksen Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian kanssa uusien asuntojen ja toimistotilojen rakentamisesta Tampereen Postitalo-kiinteistön yhteyteen. Rakennustöiden arvioidaan alkavan tammikuussa 2016 ja valmistuvan vuoden 2017 lopussa. Osapuolet eivät julkista sopimuksen arvoa.

Postitalon yhteyteen tulee 85 uutta asuntoa ja noin 1 000 neliömetriä toimistotilaa. Samalla Lemminkäinen kehittää ja saneeraa 2 500 neliömetriä nykyisen Postitalon liiketiloja sekä muita tiloja.

”Postitalo-kiinteistö sijaitsee näkyvällä ja keskeisellä paikalla Rautatieaseman ja Postiljooninpuiston vieressä. Haluamme kehittää kiinteistöstä kaupunkikuvallisesti mielenkiintoisen ja eheän kokonaisuuden. Nyt tehtävillä toimilla laajennetaan kokonaisuutta rakentamalla Rautatienkadun puolelle asuntoja myyntiin ja samalla toimistorakennuksen korjausten lisäksi parannetaan maantason kaupallisia palveluita”, kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Timo Rantala Fenniasta kertoo.

”Olemme rakentaneet aikaisemmin samaan kiinteistöön Cumulus-hotellin, joka valmistui vuonna 2012. Uusi urakka on hyvä jatkumo Postitalon kehittämiselle”, liiketoimintasegmentin johtaja Pauli Mäkelä Lemminkäiseltä kertoo.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Lemminkäinen rakentaa asuntoja ja toimistoja Tampereen postitaloon”

  1. Nyt tulee Lemminkäiseltä siihen malliin tiedoitetta nakkikiioskien urakoista ja nimenomaan urakoista, että taitaa olla tulosvaroitus tulossa tai kassakriisi päällä, tuohon vielä kirsikaksi kakkuun jonkin suuri itsemurhaurakka, niin alkaa osakkeenomistajia kylmäämään?

  2. lemminkäinen - talonrakentamisen uppoava laiva sanoo:

    Lemminkäisen Suomen talobisnes on ollut jo vuosia täysin kuralla ja tulos on käytännössä tehty kahdella Töölönlahden hankkeella. Venäjä oli kannattava, mutta Heiskari heivattiin pihalle koska Lindholm ei voi sietää eri mieltä olevia ihmisiä vaikka herra itse olisi kuinka väärässä. Jos Suomessa pääsee gryndillä naurettavaan alle kahden %:n tulostasoon, luulisi hallituksen miettivän miksi Lindholmin entisen yksikön tulos on valovuoden päässä kilpailijoista.
    Nämä snagariurakat on lopun alkua, Lempparilla niin kalliit hybridilainat ettei mikä kate riitä.

  3. Vastaavia hankkeita tiedotetaan kyllä aivan kaikkien rakennusliikkeiden toimesta. Jollain entisellä Lemminkäisläisellä taitaa olla jotain hampaan kolossa?

  4. Pelottavan kanssa samaa mieltä. Alle kahden kympin urakoista katetta jää saman verran kuin parin omakotitalon gryndailusta Helsinkiin, jos tämä on sitä parasta bisnestä josta tiedoitetaan, niin taitaa koko rakennusalan pörssikatras pahassa pinteessä. Osakkeet ovat kuralla niin SRV:llä kuin Lemminkäiselläkin YIT näyttäisi pientä toivoa, mutta Venäjä on siellä vielä isompi mutta.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat