Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuslupien kuutiomäärä laski reilusti keväällä

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 maalis-toukokuussa yhteensä 8,9 miljoonalle kuutiometrille, joka on 16,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Sijoittajakysyntä on kiihdyttänyt asuntorakentamista.

Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin 8,9 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, mutta rakennustuotannon kiinteähintainen volyymi jäi 8,2 prosenttia alemmalle tasolle kuin vuotta aiemmin.

Asuinrakennuksille myönnettiin rakennuslupia kuluvan vuoden maalis-toukokuussa yhteensä 7 300 asunnolle, joka on 28,3 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Tilavuudella mitattuna asuinrakennuksille myönnettiin vuoden 2015 maalis-toukokuussa rakennuslupia 33,8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, mutta asuinrakennuksia aloitettiin kuitenkin 4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan käynnissä olevan asuinrakentamisen volyymi väheni 12,5 prosenttia vuodentakaisesta.

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilastoon, jonka laadinnassa käytetty aineisto täydentyy vielä tulevien kuukausien aikana ja nyt julkaistut tiedot voivat tarkentua.

Teollisuusrakennusten kuutiomäärä lähes tuplaantui

Toimisto- ja liikerakennuksille myönnettiin rakennuslupia maalis-toukokuussa yhteensä 1,6 miljoonalle kuutiometrille. Se on 11 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

Rakennuslupia myönnettiin julkisille palvelurakennuksille yhteensä 923 349 kuutiometrille, mikä on peräti 45 prosenttia viimevuotista enemmän. Teollisuusrakennuksille myönnettiin lupia 1,6 miljoonalle kuutiometrille. Se on 48 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennuslupien kuutiomäärä laski reilusti keväällä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat