Kokeile kuukausi maksutta

Yhtiövastikkeen maksu alkaa tehdä joillekin tiukkaa

Asunto-osakeyhtiöiden yhtiövastikkeiden maksuongelmat ovat lievällä kasvu-uralla, selviää STT:n soittokierroksesta isännöintialan yrityksiin. Pitkittynyt huono taloustilanne Suomessa alkaa näkyä vastikkeiden rästisarakkeessa.

Asunto-osakeyhtiöiden yhtiövastikkeiden maksuongelmat ovat lievällä kasvu-uralla, selviää STT:n soittokierroksesta isännöintialan yrityksiin. Pitkittynyt huono taloustilanne Suomessa alkaa näkyä vastikkeiden rästisarakkeessa.

Valtakunnallinen Realia Isännöinti Oy arvioi, että maksamatta jääneistä yhtiövastikkeista lähetettyjen muistutuksien määrä on kasvanut 10–15 prosenttia, kun tilannetta verrataan muutaman vuoden taakse.

”Työttömyys on nousussa ja kotitaloudet ovat suhteellisen tiukalla”, isännöintipalveluiden johtaja Jyrki Makkonen sanoo.

”Vastikkeita on myös helppoa jättää maksamatta, kun perinteisesti taloyhtiöt eivät rästimaksuista korkoa ole perineet. Se on halpaa lainaa.”

Lievää kasvua on huomannut myös pääkaupunkiseudulla toimivan Isännöintiverkko Oy:n isännöintitoimenjohtaja Jari Nieminen.

”Ei siinä kuitenkaan mitään dramaattista muutosta ole tapahtunut”, Nieminen arvioi.

90-luvun lama eri lukunsa

Turkulaisen Akseli Kiinteistöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Mauri Kivilaakso ei ole nähnyt mitään hälyttävää yhtiövastikkeiden maksurästien määrässä.

”Asuminen on sen verran tärkeää, että vastikkeet yleensä maksetaan viimeiseen saakka. Lievä nousu pitää paikkansa”, Kivilaakso sanoo.

Hän kuitenkin huomauttaa, että 1990-luvun alun lama oli aivan eri lukunsa, kun maksuja jäi rästiin kertarysäyksellä erittäin paljon.

Jyväskylän Kiinteistöpalvelu Oy:n toimitusjohtaja Kari Kallio kertoo, että maksumuistutuksia ja maksusuunnitelmia tehdään aikaisempaa enemmän.

”Voi sanoa, että maksuongelmia on tullut lisää, mutta ei nyt mitään järkyttäviä määriä. Harvoin kuitenkin ongelmat etenevät siihen asti, että asunto otettaisiin rästien takia taloyhtiön haltuun”, Kallio summaa.

Samoilla linjoilla on myös valtakunnallisen Ovenia Isännöinti Oy:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Jyrki Pyykönen.

”Hienoista kasvua maksuvaikeuksissa on ollut. Etenkin kun viime vuosina ovat vastikkeet olleet nousussa taloyhtiöiden kulukorotusten takia.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Yhtiövastikkeen maksu alkaa tehdä joillekin tiukkaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat