Kokeile kuukausi maksutta

Energiatehokkuus puuttuu hallitusohjelmasta

Energia-alan asiantuntijayritys Enegia Group toteaa, että energiatehokkuutta ja energiansäästöä ei mainita hallitusohjelmassa ollenkaan, vaikka niissä on miljardien eurojen tehostuspotentiaali vuositasolla.

Energia-alan asiantuntijayritys Enegia Group toteaa, että energiatehokkuutta ja energiansäästöä ei mainita hallitusohjelmassa ollenkaan, vaikka niissä on miljardien eurojen tehostuspotentiaali vuositasolla.

”Hallitusohjelmassa energiasta mainitaan vain painopisteen siirtäminen fossiilisista energialähteistä uusiutuviin, sekä puhutaan eri tuotantotavoista ja teknologiasta. Energiansäästö ja energiatehokkuuden parantaminen olisivat lisäksi nopeita ja huokeita tapoja vähentää Suomen riippuvuutta tuontienergiasta”,  Enegia Groupin toimitusjohtaja Tommi Vekka kertoo.

Hän arvioi, että kiinteistöjen energiankulutuksesta voidaan säästää noin 10 prosenttia hyvin pienillä investoinneilla ja ennen kaikkea kiinteistön oikeanlaisella käytöllä. Pitkäaikaisen kokemuksen mukaan energian asiantuntevalla ostolla voidaan lisäksi säästää noin 8 prosenttia markkinan keskihinnasta.

Nykyisissä rakennuksissa käytetään Suomessa energiaa noin 120 TWh vuosittain.

”Ennen vuotta 1990 valmistuneiden rakennusten energiakulut voidaan puolittaa. Tämä tarkoittaa noin 3,5 miljardin euron säästöä vuodessa. Kyllä Suomen pitää tarttua näihin säästömahdollisuuksiin, koska EU:n tavoite on säästää 50 prosenttia vuoden 1995 energiankulutuksen tasosta vuoteen 2050 mennessä”, Vekka sanoo.

Hänen näkemyksensä on, että puolittamalla vanhojen rakennusten energiankäyttö ja lisäämällä kotimaisen energian käyttöä voimme pienentää energiakauppataseen vajetta kohti 2000-luvun alun tasoa. Suomen energiakauppataseen vaje on nykyisin noin 8 miljardia euroa, kun se vielä 12 vuotta sitten oli noin 3 miljardia euroa. Vajetta on kasvattanut energiankäytön nousun lisäksi sähköntuonnin lisääntyminen ja tuontipolttoaineiden hintakehitys.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Energiatehokkuus puuttuu hallitusohjelmasta”

  1. Viime hallituskaudella energiatehokkuuden parantamisessa mentiin pahasti ”överiksi”. Nyt on hyvä, että vedetään vähän henkeä ja katsotaan mikä on taloudellisesti järkevää ja mikä ei. Kuten tuolla toisessa jutussa sanotaan, ei Suomessa niin vain puoliteta talojen energian kulutusta – ainakaan niin halvalla että se maksaisi itsensä.

  2. Kyllä energiankulutukseen voidaan vaikuttaa todella pienellä rahalla säästöihin verrattuna. säästöt ovat 20-40% kiinteistön lämmön ja ja sähkön osalta takaisinmaksuajat ovat 2-4 vuotta. Investointiavustuksella on merkitystä ja se sataa myös yhteiskunnan laariin, Olemme toteuttaneet lukuisia projekteja ko kaavalla
    Meillä on €LVIS (R) tuotemerkki joka tarkoittaa €uroja Lämmöstä, Vedestä Ilmastoinnista, Sähköstä.
    €LVIS elää

    1. Jos takaisinmaksuaika on 2-4 vuotta ei sinne mitään investointiavustusta tarvita. Talon omistajalle pitää riittää tuo hyöty. Energiankulutukseen voidaan todella vaikuttaa kun itse sitä halutaan – ei siinä valtiota tarvitse apuun huutaa. Esimerkiksi valtavan monissa kerrostaloyhtiöissä on ilmanvaihtona koneellinen poisto. Kun siihen lisätään lämmöntalteenotto poistoilmasta ja lämpöpumppu, saadaan pienellä investoinnilla isoja säästöjä, joka sataa suoraan taloyhtiön kassaan.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat