Kokeile kuukausi maksutta

Katso kartasta minne tulevaisuuden työpaikat sijoittuvat

Pääkaupunkiseudun toimitilahankkeet keskittyvät Kehäradan ja Länsimetron varrelle.

Länsimetro ja Kehärata imevät pääkaupunkiseudun toimitilahankkeet.

Seuraavan viiden vuoden aikana radat vaikuttavat merkittävästi alueen asuntojen ja toimitilojen kysyntään.

Juna- tai metroyhteyksien varrelle rakennetaan uusia hotelleja, autokauppa ja kauppakeskuksia. Lisäksi jo olemassa olevia kauppakeskuksia laajennetaan. Newsecin syksyn 2015 markkinakatsauksen mukaan rakenteilla on 13 merkittävää liiketilaprojektia.

”Ratayhteydet paranevat merkittävästi. Näköpiirissä on merkittävä julkisen liikenteen palvelukyvyn lisäys. Tämä kehitys on myös kiinteistösijoittajien mieleen, sillä syntyvien julkisten väylien varteen löytyy vuokralaisia ja vuokralaiset myös hakeutuvat alueille”, kiinteistöasiantuntija Newsecin kehityspäällikkö Olli-Pekka Mustonen kertoo.

Mustosen arvion mukaan niin sanotut nauhakaupunginosat yhtenäistävät kaupunkirakennetta. Asemanseuduilta löytyvät myös kiristyvien toimitilamarkkinoiden voittajat. Palveluiden äärelle haluavat sekä asukkaat että kauppiaat.

Kiinteistösijoittajille sieltä löytyvät uudet liiketilat, joissa on tarvittavat ympäristöluokitussertifikaatit, kuten esimerkiksi Leed ja Breeam.

”Kalleimmat vuokrat niin asunnoissa kuin liiketiloissakin sijoittuvat noin 500 metrin säteelle asemasta. Tässä näkyy myös selkeä korrelaatio vuokrahinnan ja kiinteistön kauppahinnan välillä.”

Keilaniemi vai Pitäjänmäki?

Espoon Keilaniemi on menettänyt viime vuosina houkuttelevuuttaan. Työ- ja toimistoalueeksi tehty, Nokian pääkonttorista tunnettu alue on ollut kaupunkirakenteeltaan liian yksipuolinen.

”Sijoittajia kiinnostaa yhä enemmän hybridimallinen kaupunkirakenne, jossa asunnot, toimistot ja liiketilat sijoittuvat toistensa lomiin. Silloin ei käy kuten Keilaniemessä, jossa ei ole iltaisin mitään toimintaa. Onneksi esimerkiksi Fortum ja Ilmarinen ovat miettineet alueelle uutta elämää. Espoon kaupunki kaavoittaa alueelle asuntotorneja ja palveluja tulevan metroaseman yläpuolelle.”

Helsingin puolella Pitäjänmäen kohtalo mietityttää kiinteistöasiantuntijoita. Saksalainen kiinteistösijoittaja joutui myymään modernin kohteensa alle puoleen hintaan, kun kiinteistösijoitusrahasto meni umpeen ja kohteet piti saada kaupaksi. Aikoinaan 30 miljoonalla eurolla ostettu kiinteistö myytiin 12 miljoonalla. Matkaa juna-asemalle oli noin 800-900 metriä.

”Jos moderni tila on niin sanotusti syrjäytynyt toimistomarkkinoilta, yksi mahdollisuus on muuttaa se asunnoiksi. Sijaintikin oli tässä tapauksessa hyvä. Mutta käyttötarkoituksen muunnot eivät niin vain onnistukaan esimerkiksi tiukkojen kaavamääräysten vuoksi.”

Lue lisää Rakennuslehti 26 / 4.9.2015

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Katso kartasta minne tulevaisuuden työpaikat sijoittuvat”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat