Kokeile kuukausi maksutta

Liito-oravapykälästä aiotaan luopua – ei helpota lainkaan rakentamisen ongelmia

Ympäristöministeriö selvittää mahdollisuutta luopua liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajaamismenettelystä. Rakentajilla ei kuitenkaan ole syytä iloon.

Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Muutoksella halutaan ympäristöministeriön mukaan keventää ELY-keskusten työtaakkaa sekä sujuvoittaa hallintoa hallitusohjelman mukaisesti. Muutos ei kuitenkaan heikentäisi liito-oravan suojelua. Liito-orava pysyy EU:n tiukasti suojelemana lajina, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on edelleen kielletty.

Ympäristöneuvos Esko Hyvärinen ympäristöministeriöstä sanoo, että muutoksella on vaikutusta ainoastaan metsätalouteen. Liito-oravan rakentamiselle aiheuttamiin ongelmiin rajaamismenettelystä luopumisella ei ole mitään merkitystä.

”Se ei liity mihinkään muuhun kuin päätösmenettelyn purkamiseen metsätalousalueilla”, Hyvärinen sanoo.

Rakentamisen osalta jatkuu tilanne jatkuu ennallaan. Poikkeamismenettelyllä on hyvin tiukat rajat.

Liito-orava viihtyy kaupungeissa

Liito-oravan suojeluvaatimukset jarruttavat rajusti esimerkiksi Kuopion asuntorakentamista. Se ei ole ihme, sillä uuden tiedon mukaan liito-orava viihtyy kaupungissa.

Suomen ympäristökeskuksen tutkija Maarit Jokinen arvioi Rakennuslehden jutussa, että liito-orava viihtyy kaupunkien ulkoilualueilla.

”Kaupunkialueiden metsät saattavat olla liito-oraville erittäin hyviä. Puusto on sopivaa, ja siellä on pesäpönttöjä”, hän sanoo. Tosin liito-oravien runsaus kaupunkialueilla saattaa olla osittain harhaa, sillä niiden esiintymistä kartoitetaan eniten juuri kaupunkialueilla.

Liito-oravien lisääntymistä kaupunkimetsissä tukee Jokisen mukaan se, että rakentamiselle asetetut rajoitukset ovat huomattavasti tiukempia kuin metsätaloutta koskevat ohjeet.

”Vaikuttaa jopa siltä, että liito-oravaa oltaisiin ajamassa maalta kaupunkiin”, Jokinen toteaa. Hänen mukaansa liito-oravan suojeleminen maaseudun metsätalousalueilla tulisi varmaan halvemmaksi, joskin virkistysmetsillä on arvoa myös kaupunkilaisille.

Liito-orava on suhteellisen lyhytikäinen, ja nuoret yksilöt etsivät uusia elinympäristöjä. Jokisen mukaan paras ratkaisu olisi nostaa liito-oravalle sopivien elinympäristöjen määrä sille tasolle, että nykyisiä esiintymisalueita ei tarvitsisi suojella niin tiukasti.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Liito-oravapykälästä aiotaan luopua – ei helpota lainkaan rakentamisen ongelmia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat