Kokeile kuukausi maksutta

Lahden suurmäkeä kunnostetaan MM-kisoja varten – työmiehiäkään ei saa huimata

Työturvallisuudesta on pidettävä erityistä huolta Lahden suurmäen korjauksessa.

Lahden suurmäen huipulla ymmärtää hyvin, miksi mäkihyppääjiä pidetään huimapäinä. Myös Lemminkäinen Infran rakentajat ovat kirjaimellisesti huipulla korjatessaan HS 130 -mäkeä vuoden 2017 MM-kisojen arvoiseen kuntoon.

Uhkarohkeudelle hankkeessa ei ole sijaa, sillä työturvallisuus on vaativan projektin tärkein asia. Se edellyttää hyvää työn suunnittelua ja työvaiheiden vuorottelua.

Korkeat paikat ja jyrkät rinteet asettavat töille erityisvaatimuksia. Riskeinä ovat kappaleiden putoaminen ja maa-aineksen vyöryminen.

”Mäki on logistisesti vaativa työmaa, sillä vain yksi työvaihe pystytään tekemään kerrallaan eikä alapuolella saa olla ketään. Korkeimmillaan nostoja tehdään noin 70 metriin asti. Toisaalta vaikeissa olosuhteissa työturvallisuudesta on helpompi huolehtia. Työmaalla ei ole tapahtunut yhtään tapaturmaa”, Lemminkäisen turvallisuuspäällikkö Jari Kautonen kertoo.

Työmaapäällikkö Antti Marttisen mukaan vauhtimäen puurakenteet puretaan betonia myöten ja tilalle rakennetaan uusi puurakenteinen runko. Mäkeen asennetaan uusi ajanmukainen jäälatu, jossa pelkät latu-urat pystytään jäädyttämään kylmäkoneilla. Aikaisemmin on jäädytetty koko rakennetta.

Alastulorinteen kunnostaminen on vaativa työ, sillä rinne on todella jyrkkä. Vanhat puurakenteet purettiin, mutta suurin työ oli maamassojen leikkaamisessa. Rinteestä kuorittiin pois 2 000 kuutiota maata. Maamassat leikattiin ylhäältä alaspäin tekemällä hyllytettyjä työtasoja. Maaperää vahvistettiin teräksisillä titaani-injektointipaaluilla.

Alastulorinteen pintamateriaaliksi tulee lautarakenteinen kansi. Sen asentaa Lemminkäisen aliurakoitsija APR-Rakennustyö Oy.

Mittasuhteista saa hyvän kuvan siitä, että kanteen hupenee puutavaraa 22 kilometriä. Kannen päälle tulee muovitus kesähyppäämistä varten.

Myös tuomaritorni uusitaan. Vanhan betonijalustan päälle rakennetaan uusi teräsrakenteinen tuomaritorni.

Lemminkäisen urakkaan kuuluu lisäksi 2000-luvun alussa rakennetun puisen hiihtosillan purkaminen ja korvaaminen betonisella sillalla.

Pääkatsomon ja hiihtomuseon väliin sijoittuva silta on 54 metriä pitkä ja 18 metriä leveä.

Lemminkäisen urakka alkoi kesäkuussa, ja valmista on viimeistään joulukuun alkupäivinä. Kohteen urakkasumma on 4,17 miljoonaa euroa.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lahden suurmäkeä kunnostetaan MM-kisoja varten – työmiehiäkään ei saa huimata”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat