Kokeile kuukausi maksutta

Satolle historiallinen asuntokohde – vanhoja asuntoja puretaan uusien tieltä

Sato uudistaa vuokra-asuntokantaansa purkamalla 46 asunnon pienkerrostalokohteen Vantaan Martinlaaksossa ja rakennuttamalla tilalle 110 uutta vuonna 2017 valmistuvaa asuntoa.

Sato uudistaa vuokra-asuntokantaansa purkamalla 46 asunnon pienkerrostalokohteen Vantaan Martinlaaksossa ja rakennuttamalla tilalle 110 uutta vuonna 2017 valmistuvaa asuntoa.

”Tämänkaltainen täydennysrakentaminen, jossa vanha puretaan uuden tieltä, on Saton historian ensimmäinen. Kaavakehityshankkeessa on ollut mukana innostuneita asiantuntijoita monelta alalta, ja myös yhteistyö Vantaan kaupungin kanssa on sujunut jouhevasti”, maanhankintapäällikkö Maarit Tuomainen Satosta toteaa.

”Vanhojen talojen purkamisella saavutetaan vuokra-asuntojen määrän kasvun lisäksi myös laadullisia ja energiataloudellisia etuja. Uudet kodit vastaavat toiminnallisuudeltaan ja pohjaratkaisuiltaan paremmin nykyiseen vuokra-asuntokysyntään, ja juna-aseman tuntumassa tontin sijainti on asukkaiden kannalta mitä mainioin”, yksikön johtaja Antti Aarnio Satosta sanoo.

Kohteen urakkasopimus allekirjoitettiin Jatke Uusimaa Oy:n kanssa, joka rakentaa kohteesta ositetulle tontille noin 60 omistusasuntoa.

Samalla Sato osti Jatkeelta vuonna 2018 valmistuvan 133 vuokra-asunnon kohteen niin ikään Vantaalta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Satolle historiallinen asuntokohde – vanhoja asuntoja puretaan uusien tieltä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat