Kokeile kuukausi maksutta

Selekta Rakennus kasvaa voimakkaasti ja yhtiöittää talotekniikan

Rakennusalan henkilöstövuokraukseen erikoistuneen Selekta Rakennus Oy:n liikevaihto on kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana kasvanut 75 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Kasvu on ollut orgaanista.

Rakennusalan henkilöstövuokraukseen erikoistuneen Selekta Rakennus Oy:n liikevaihto on kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana kasvanut 75 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Kasvu on ollut orgaanista.

Koska erityisesti talotekniikan ammattilaisten kysyntä on kasvanut merkittävästi, yhtiö eriyttää vuoden 2016 alusta alkaen talotekniikan omaksi yhtiökseen Selekta Talotekniikka Oy:ksi, jonka vastuulla on jatkossa talotekniikkaosaajien henkilöstövuokraus.

”Talotekniikka vaatii nykyään niin paljon erityisosaamista, että koimme parhaaksi eriyttää sen muusta rakentamisesta”, toimialajohtaja Mikko Leino kertoo.

Selekta Talotekniikan toiminnan käynnistyessä yhtiö työllistää heti 40–70 talotekniikan am-mattilaista. Selekta Rakennuksella on tällä hetkellä jo noin 30 talotekniikkapuolen asiakasta.

”Talotekniikkapuolen projektien ruuhkahuiput kestävät yleensä kuukauden tai pari, mutta siitä huolimatta parhaat tekijämme pysyvät jatkuvasti työllistettyinä”, uuden yrityksen myyntipäällikkö Riku Soinela sanoo.

Tulevan vuoden osalta Selekta Talotekniikan liikevaihtotavoite on 2,5 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Selekta Rakennus kasvaa voimakkaasti ja yhtiöittää talotekniikan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat