Kokeile kuukausi maksutta

Asuinkerrostalo saa Anna Ruuthin taideteoksen Jyväskylän Kankaalla

Taiteilija Anna Ruth on kutsuttu toteuttamaan taideteos Jyväskylän Kankaan alueen ensimmäiseen asuinkerrostalohankkeeseen. Sitä rakentaa Skanska. Kerrostalo on rakenteilla Piippurannan alueella.

Taiteilija Anna Ruth on kutsuttu toteuttamaan taideteos Jyväskylän Kankaan alueen ensimmäiseen asuinkerrostalohankkeeseen. Sitä rakentaa Skanska. Kerrostalo on rakenteilla Piippurannan alueella.

Kankaalla on käytössä prosenttikulttuurimalli, joka tarkoittaa sitä, että noin yksi prosentti Kankaan alueen tontinmyyntituloista sekä erityyppisen rakentamisen kustannuksista ohjataan Kankaan kulttuurin edistämiseen. Skanskan osuus kulttuurirahoituksesta nousee karkeasti arvioiden 1,5 miljoonaan euroon alueen rakentamisen aikana tulevina vuosina.

”Avaus tässä on taiteen linkittäminen ensimmäisen asuntokohteemme Jyväskylän Rainan suunnitteluun”, Kankaan alueen hankekehityspäällikkö Noora Sokero Skanskalta sanoo.

Teos toteutetaan digiprint-tekniikalla asuinkerrostalon sisäänkäynnin yläpuolella olevaan koko talon korkuiseen porraskäytävän ikkunaan.

Kerrostalo As. Oy Jyväskylän Raina valmistuu alkuvuodesta 2017 Tourujoen, vanhan punatiilisen piipun ja paperitehtaan läheisyyteen. Rainan taideteos on tarkoitus julkistaa syksyllä 2016.

”Tämän taidehankkeen osalta vihreä teema tuntuu luontevalta, koska se on keskeinen osa ja lähtökohta useille teoksilleni. Haluan, että teos ilmentää hyvin alueen ominaispiirteitä ja asukkaat voivat tuntea teoksen omakseen”, Ruth sanoo.

Jyväskylän merkittävin aluekehityshanke

Jyväskylän kaupungin hankejohtaja Anne Sandelin kertoo, että perinteisten taidehankintojen lisäksi tilapäinen sekä esittävä taide kuten teatteri, sirkus, musiikki ja tapahtumat ylipäänsä, tulevat olemaan tärkeä osa Kankaan kulttuurikokonaisuutta.

”Taiteen ja kulttuurin näkökulmien kytkeminen alueen kehittämiseen ja suunnitteluun on kiinnostavaa, sillä siinä tarjoutuu mahdollisuus kehittää ainutlaatuista ja omaleimaista kaupunkiympäristöä”, Skanskan Sokero sanoo.

Jyväskylän keskustan koillispuolella sijaitseva Kangas on Jyväskylän merkittävin aluekehityshanke. Tulevaisuudessa Kangas on 2 100 työpaikan ja 5 000 asukkaan koti.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asuinkerrostalo saa Anna Ruuthin taideteoksen Jyväskylän Kankaalla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat