Kokeile kuukausi maksutta

Asuminen yli sadan metrin korkeudessa kiinnosti Kalasatamassa

Pilvenpiirtäjäasuminen ja hulppeat merimaisemat kiinnostavat suomalaisia korkeasta hinnasta huolimatta. Kalasataman Redin asuntojen ennakkomyynti yllätti.

Kalasataman kauppakeskus Redi ja tornitalot.

Helsingin Kalasatamaan toteutettavan Suomen suurimman kaupunkirakentamiskohteen Redin ensimmäisen asuintornin Majakan ennakkomarkkinointi käynnistyi tiistaina 12. tammikuuta.

”Reilussa vuorokaudessa Majakan 283 asunnosta yli 150 oli varattu”, SRV:n Suomen asuntoliiketoiminnasta vastaava Antero Nuutinen toteaa tyytyväisenä.

Tällä hetkellä käynnissä ovat kauppakeskuksen ja pysäköintilaitoksen rakennustyöt valtavan montun pohjalla. ”Kalliopohjaan on hyvä tukea korkeiden tornien perustukset”, rakennustöistä vastaava Markku Muhonen kertoo.

Kahdeksan tornia

Kaikkiaan Rediin kohoaa kahdeksan tornia, joista kuusi on asuintorneja. Näiden kaikkien tornien jalustat rakennetaan valmiiksi jo kauppakeskuksen ja pysäköintilaitoksen rakentamisen yhteydessä.

Itse tornit tehdään ylimpiä kerroksia lukuun ottamatta paikallavalaen, kertoo . Runkotyön tahtina on kerros ja viikko. Kantavien seinien paksuus ohenee ylöspäin mentäessä.

Julkisivujen kevytrakenteidessa, lasipintaisissa alumiiniprofiilijärjestelmässä on otettu huomioon rakennuksen korkeus ja merelliset olosuhteet eli jos vettä pääsee ns. sadetakin taakse, niin se ohjataan sieltä saman tien pois.

Kaikkiaan Redin torneihin valmistuu yli 1 200 asuntoa. Erilaiset asuntorahastot ja vastaavat vuokra-asuntosijoittat ovat jo lähestyneet SRV:tä ja ehdottaneet yhteistyötä. Kyseessä voisi olla koko asuintornin tai todennäköisemmin sen alimpien kerrosten myyminen sijoittajalle. SRV ei ole täysin tyrmännyt ajatuksia. SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala sanoo, että asuntojen määrä on niin iso ja rakentamisaika pitkä, että erilaisia vaihtoehtoja varmasti vielä mietitään.

132 metrin korkeuteen nouseva 33-kerroksinen Majakka on valmistuessaan vuoden 2018 lopussa Suomen korkein asuinrakennus. Sen asunnot sijaitsevat kauppakeskuksen päällä kerroksissa 6-35, mikä takaa kaikista kerroksista näkymät yli Kalasataman.

Miniasuntoja

Asuntojen koot vaihtelevat 33 neliömetrin kaksiosta 142,5 neliömetrin edustusasuntoon tornin ylimmässä kerroksessa. Arkkitehti Marja Riitta Norrin ja Helin & Co:n suunnittelemissa asunnoissa on lisäksi viherhuone eli eräänlainen sisäänvedetty parve sillä erotuksella, että se lämmintä tilaa. Sitä voi käyttää terassina, ruokailutilana tai vaikkapa olohuoneen jatkona. Viherhuoneen seinän voi avata ja maisemia voi ihailla lasikaiteen takaa.

Valoisuuteen on panostettu paitsi normaalia korkeammista ikkunoista avautuvien näkymien kautta myös tekemällä huoneet selvästi normaalia korkeammiksi. Kerroskorkeus on 3,3 metriä.

Vain puolet varaajista oli kiinnostuneita omasta saunasta. Tähän oli varauduttu ennakolta niin, että talossa on klubikerros juhla- ja saunatiloineen sekä terasseineen. Majakan sisäänkäynti sijaitsee katutasossa, ja siellä asukkaita palvelee concierge-tyyppinen aulapalvelu.

Asukkaiden käytössä on myös oma portaali, jonka kautta he voivat käyttää ja tilata erilaisia palveluita. Esimerkkinä tästä on vaikkapa autojen vuokraus talon alakerrasssa olevasta 2000 asunnon pysäköintilaitoksesta.

Katutaso on samalla pihakansi, jossa on sekä talojen pihat että yleinen puisto.

Kauppakeskus avautuu 2018

Redin kauppakeskus avaa ovensa vuonna 2018. Ilman kiusantekovalituksia se olisi jo valmis. Isoimmmat liikkeet tulevat Keskolle ja Lidlille. Noin kolmannes tiloista on jo vuokrattu.

Kalasataman metroasema sijaitsee kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa, minkä lisäksi viereen tulee bussipysäkkejä. Myös suunnitteilla oleva pyöräilijöiden itäbaana kulkisi kauppakeskuksen läpi.

Kauppakeskuksen viereen SRV rakentaa kaupungille Terveys- ja hyvinvointikeskuksen. Se on jo myyty saksalainen sijoittajalle, joka vuokraa tilat kaupungille. Itse kauppakeskukseenkin on saatu jo sijoittajat.

SRV:llä on Kalasatamassa Kaasutehtaankadulla näyttelytilat (Living Lab), joissa voi käydä katsomassa mallihuoneita ja tutustua Redin rakentamiseen.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Asuminen yli sadan metrin korkeudessa kiinnosti Kalasatamassa”

  1. ”Esimerkkinä tästä on vaikkapa autojen vuokraus talon alakerrasssa olevasta 2000 asunnon pysäköintilaitoksesta.” Onko nämä niitä kaupunkiasuntoja ?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat