Kokeile kuukausi maksutta

Hossan, Moilasenvaaran ja Julma-Ölkyn alueelle itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kansallispuisto

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen esittää itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 kansallispuistoa Suomussalmen Hossaan ja Moilasenvaaralle sekä Kuusamon Julman-Ölkyn alueelle. Kansallispuiston perustaminen on yksi hallituksen kärkihanke. Pääkaupunkiseudulle Porkkalaan perustetaan luonnonsuojelualue.

Julma-Ölkyn kansallispuisto

Juhlavuoden kansallispuiston tärkein valintaperuste oli, että alue tai puiston sijaintipaikka on ollut merkittävä Suomen itsenäistymisprosessin ja itsenäisyyden säilyttämisen näkökulmasta. Valintaan vaikutti myös paikallinen yksimielisyys kansallispuiston perustamisesta ja laaja sitoutuminen puiston luonnonsuojelutavoitteisiin ja sen myötä luonnon käytön rajoittamiseen.

Suunnitellun kansallispuiston pinta-ala on noin 11 000 hehtaaria. Valtio omistaa alueet, ja ne kuuluvat Natura 2000 -ohjelmaan. Kansallispuiston ydin on noin 9 000 hehtaarin laajuinen Hossan retkeilyalue, joka on myös osa Kalevalapuistoa sekä Fennoskandian vihreää vyöhykettä.

Hossan aluetta kirjovat  harjukankaat hongikkoineen, kirkasvetiset pikkujoet ja järvet sekä suppalammet ja suopainanteet. Moilasenvaara puolestaan on täydellinen vastakohta Hossalle. Se on hämyisten aarnimetsien valtakuntaa, jolle maassa makaavat liekopuut ja runsas kääpälajisto antavat erityisen luonnonsuojeluarvon. Julma-Ölkyn kanjonijärvi on visuaalisesti vaikuttavin yksittäinen luonnon monumentti. Pystysuoraan kallioseinämään ammoisina aikoina raapustetut ihmis- ja eläinhahmoja kuvaavat Värikalliot ovat puolestaan vaikuttava dokumentti ihmisen ja luonnon pitkäaikaisesta yhteiselosta alueella.

Ympäristöministeriö ryhtyy valmistelemaan lakiesitystä Hossan kansallispuistosta vielä tänä keväänä.

Porkkala saa suojelustatuksen ja sen virkistyskäyttöä kehitetään

Porkkalan valtion omistamille alueille perustetaan luonnonsuojelualue valtioneuvoston asetuksella. Se käsittäisi Kirkkonummen ja Inkoon saaristojen Natura-alueiden maa- ja vesialueiden lisäksi myös avomeren yleisten vesien matalikoita, joilla on runsaita sinisimpukka- ja punaleväesiintymiä.

Hallitusohjelmassa on varauduttu yhden kansallispuiston perustamiseen ja hallitusneuvotteluissa kärkihankerahoituksesta päätetty sen mukaisesi. Itsenäisyyden juhlavuoden kansallispuistohankkeelle on varattu 3 miljoonaa euroa, josta arviolta noin 2,5 miljoonaa käytetään Hossan kansallispuiston saattamiseen juhlakuntoon kesän 2017 avajaisiin mennessä. Kansallispuistohankkeelle varatusta määrärahasta arviolta noin 0,5 miljoonaa kohdennetaan Porkkalassa suunniteltuihin toimiin.

”Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi Suomen kansallispuistoverkostoomme lisätään upea Hossan alue, joka kunnioittaa suomussalmelaisten työtä Suomen itsenäistymisen ja sen säilyttämisen hyväksi. Olen myös tyytyväinen, että voin samalla kehittää Porkkalan luonnonarvojen suojelua ja alueen virkistyskäyttöä”, ministeri Tiilikainen sanoo

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hossan, Moilasenvaaran ja Julma-Ölkyn alueelle itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kansallispuisto”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat