Kokeile kuukausi maksutta

Kone vain parantaa juoksuaan

Koneen liikevaihto ja tulos paranivat roimasti viime vuonna. Myös saadut tilaukset kasvoivat selvästi, 16,8 prosenttia. Tilaukset kasvoivat jonkin verran uusien laitteiden liiketoiminnassa ja selvästi modernisoinnissa.

Kuva: Kone

”Johdimme liiketoimintaamme menestyksekkäästi Kiinan hidastuvalla markkinalla ja onnistuimme kiihdyttämään kasvuamme monilla muilla alueilla. Kaiken kaikkiaan vahvistimme jälleen kilpailukykyämme ja kannattava kasvumme jatkui, mikä näkyy saatujen tilausten hyvässä kehityksessä, vahvassa tuloksessa ja erittäin vahvassa rahavirrassa. Ennätyskorkea rahavirta heijastaa liiketoimintamme perusteiden hyvänä jatkunutta hallintaa”, toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth sanoo.

Kone odottaa globaalin markkinaympäristön odotetaan pysyvän vaihtelevana vuonna 2016. Markkinan kehitys jatkuu kahtiajakautuneena Euroopassa, jossa yritys odottaa uusien laitteiden ja modernisoinnin kysynnän kasvavan jonkin verran Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Etelä-Euroopassa kysyntä pysyy matalalla tasolla.

”Pohjois-Amerikan osalta markkinanäkymämme pysyvät myönteisinä sekä uusien laitteiden että modernisoinnin osalta. Kiinassa odotamme markkinan olevan haastava. Kiinan uusien laitteiden markkinan odotetaan laskevan yksiköissä mitattuna 5-10 prosenttia, ja myös tiukan hintakilpailun odotetaan jatkuvan. Huoltomarkkinalla näemme edelleen hyviä kasvumahdollisuuksia maailmanlaajuisesti.”

Kone odottaa liikevaihdon kasvavan tänä vuonna 2-6 prosenttia vertailukelpoisin kurssein. Liikevoiton yritys uskoo asettuvan 1 220-1 320 miljoonan euron välillä, jos valuuttojen muuntokurssit pysyvät suunnilleen tammikuun 2016 keskimääräisellä tasolla.

Kone 2014/2015

  • Liikevaihto, Me 7 334,5/8 647,3
  • Liikevoitto, Me 1 035,7/1 241,5
  • Liikevoitto-% 14,1/14,4
  • Saadut tilaukset, Me 6 812,6/7 958,9
  • Rahavirta liiketoiminnasta, Me 1 345,4/1 473,7
  • (ennen rahoituseriä ja veroja)
  • Henkilöstömäärä 47 064/49 734

Kone 10-12 2014/10-12 2015

  • Liikevaihto, Me 2 165,8/2 561,8
  • Liikevoitto, Me 315,3/378,5
  • Liikevoitto-%14,6/14,8
  • Saadut tilaukset, Me 1 703,8/1 947,2
  • Rahavirta liiketoiminnasta, Me 367,8/403,5
    (ennen rahoituseriä ja veroja)

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Kone vain parantaa juoksuaan”

  1. Uskomaton yritys. Kohta ja jälleen kerran analyytikot neuvovat myymään osakkeita, koska Kiina ei vedä ja koska osake on liian korkealla jne. Joka kvarttaali näitä asiantuntijoita tulee julkisuuteen ja joka kvarttaali kohta kymmenen vuotta Kone on parantanut. Kyllähän se kohta laskukin tulee ja sitten asiantuntijat sanovat, että mehän sanoimme.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat