Kokeile kuukausi maksutta

Suunnittelijat ovat nyt kovaa valuuttaa työmarkkinoilla

Suunnittelijoilla on nyt varaa valita työpaikkansa. Rakennuslehden rekryilmoittelussa varsinkin rakennesuunnittelijat keikkuvat etsityimpien joukossa heti projektipäälliköiden ja työnjohtajien jälkeen.

Muutama pilvenpiirtäjä olisi antanut väljyyttä Koivusaareen.

Vahanen on yksi nopeasti kasvavista suunnittelu- ja konsulttiyrityksistä. Se rekrytoi viime vuonna yli 50 henkeä eli suunnilleen saman verran kuin toissa vuonna. Henkilöstöpäällikkö Susanna Vanhasen mukaan yritys palkkasi henkilöitä monipuolisesti lähes kaikille liiketoiminta-alueille ja eri tehtäviin, projektipäälliköistä sähkö- ja lvi-suunnittelijoihin.

Konsernijohtaja Risto Vahasen mukaan useimpiin tehtäviin on ollut hankala löytää osaavia tekijöitä. ”Kosteusteknisiin tutkimus- ja suunnittelutehtäviin ei löydy valmiita osaajia, koska alalle ei ole riittävää koulutusta. Yrityksen pitää kouluttaa asiantuntijansa itse, ja se vie vuosia. Toinen tällainen ala on kiinteistökehitys, johon valmiita asiantuntijoita on lähes mahdoton löytää.”

Lähes 400 henkeä työllistävällä yrityksellä on Vahasen mukaan kasvupaineita kaikilla toimialueilla. Siksi lähes kaikilla sektoreilla on myös resurssipula. Liiketoimintojaan parhaillaan yhtiöittävä yritys aikoo tänä vuonna palkata henkilöstöä johtajista rakennesuunnittelijoihin ja mallintajiin. Vahanen etsii myös itselleen seuraajaa konsernijohtajaksi.

”Tarvitsemme väkeä myös projektinjohtoon ja rakennuttamiseen varsinkin korjaushankkeissa, koska julkiset toimijat ja yritykset ulkoistavat yhä enemmän näitä palveluita resurssipulan takia.”

Henkilöstöpäällikkö Vanhasen mukaan kokeneita asiantuntijoita on vaikea löytää esimerkiksi uudisrakenne- ja talotekniikkasuunnitteluun, koska kysyntä on niin kova. Korjausrakentaminen on aivan oma taiteenlajinsa, ja sen hallitsevilla suunnittelijoilla on ottajia.

Teollisuushankkeet työllistävät

Rakennusalan työmarkkinat alkoivat piristyä jo vuonna 2013, ja tie on ollut ylöspäin siitä lähtien. Suunta on ollut hieman erikoinen, kun samaan aikaan on puhuttu rakentamisen taantumasta. Korjausrakentaminen on kuitenkin paikannut uudisrakentamisesta vähentyneitä työpaikkoja.
Kunnat ja kaupungit ovat vähentäneet rekrytointejaan jo jonkin aikaa, mikä kielii kiristyvästä kuntataloudesta. Myös tuoteteollisuuden rekrytoinnit ovat olleet alamaissa jo pitkään. Suomessa on kuitenkin käynnissä ja käynnistymässä lukuisia tehdashankkeita, jotka työllistävät rakennusalan ammattilaisia, myös tuoteteollisuutta, vielä kauan. Myös esimerkiksi hoivarakentaminen imee paljon työvoimaa.
On mielenkiintoista nähdä, mikä on Suomen lukuisten suunnitteilla olevien sairaalahankkeiden tulevaisuus sote-myllyssä. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri etsi jo ehdollisena päävalvojaa Tulevaisuuden sairaala 2030 -hankkeeseen, vaikkei valtuusto ole sitä vielä hyväksynyt. Oulun hanke tuskin on vaarassa, mutta jotkut pienemmät hankkeet voivat vähintäänkin lykkääntyä, jos vireillä oleva sairaalainvestointien lykkäyslaki menee läpi.

MM Yritysrakentaja tarvitsee vastaavia mestareita

Noin 65 henkeä työllistävä rakennusliike MM Yritysrakentaja kuuluu kasvavien pk-rakennusyritysten joukkoon. Sen liikevaihto on noussut nopeasti lähes 30 miljoonaan euroon. Vantaalaisyhtiön kasvu tarkoittaa myös lisähenkilöstöä.

”Olemme viime aikoina rekrytoineet neljä työnjohtajaa. Pari työmaata on käynnistymässä pian, ja niillekin tarvitsemme vastaavia mestareita. Kokeneita tekijöitä on vähän tarjolla. Syynä on varmaankin alan kohtuullinen työtilanne. Varmasti silläkin on merkitystä, että mestarikoulutus lopetettiin vuosiksi ja käynnistettiin uudelleen vasta vähän aikaa sitten”, toimitusjohtaja Harri Vaaja sanoo.

Vaajan mukaan kokeneita hyviä työntekijöitä on ylipäätään nyt hankala löytää. Yritys on etsinyt jo pitkään laskentapäällikköä eläkkeelle siirtyneen henkilön tilalle. Kyseessä on yritykselle tärkeä strateginen tehtävä, joten Vaaja haluaa varmistua siitä, että valituksi tulee juuri oikea henkilö.

Rakennuslehti on alan työpaikkailmoittelussa markkinajohtaja, joten ilmoittelun määrä sen sivuilla kertoo varsin luotettavasti toimihenkilöiden kysynnästä. Kaiken kaikkiaan työpaikkasivuilla etsittiin viime vuonna 1 554:ää henkeä, mikä on 20,8 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014. Viime vuoden syksyllä rekrysivuilla haettiin eniten henkilöitä vuonna 2005 alkavan seurantakauden aikana.

Lue lisää 8.1. ilmestyneestä Rakennuslehdestä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Suunnittelijat ovat nyt kovaa valuuttaa työmarkkinoilla”

  1. No, nuo kaksi ei ainakaan ole valmiita maksaan osaajille. Tottakai kaikki on yhteiskunnan vika.

    Osaaja

  2. Vahasella työntekijöiden koulutus kestää vuosia, koska palkkaavat kaikki suoraan koulusta.

    Mutta sitten asiaan. Huomatkaa havainnekuvan keskellä oikealla oleva venäläinen sukellusvene.

  3. Työkkärit täynnä osaajia, mut ei vaan kelpaa ei edes tessin minimillä. Talkoo työ on historiaa.

  4. Näinhän se on markkina kummallinen kun tekijöitä kamalasti kaivataan resurssipulasta kärsiviin ryhmiin kiireavuksi mutta tällaisesta erittäin stressaavasta työstä ei kuitenkaan huvita maksaa oikeastaan mitään. Onko ihme jos ei rakennesuunnittelu kiinnosta?

    1. Odottakaa vain. Kyllä suunnittelijoita kysytään. Siis niitä jotka osaa. Muun muassa amk:t on alkaneet rakentaa kursseja periaatteella, ettei niitä järjestetä jos oppilaita ei ole reilusti, ainakaan sillä sisällöllä mistä hyötyä on. Ja eihän kerralla löydy useampaa kymmentä suunnitteluun haluavaa… Kyllähän tuo puhelin on soinut, kun on löydettävissä. Ja se työkkäri ei ole se the place to be.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat