Kokeile kuukausi maksutta

EK: Rakennusyritysten suhdanteissa pientä paranemista

EK:n tuore suhdannebarometri osoittaa, että rakennusyritysten suhdanteet ovat jatkaneet pientä paranemistaan.

Rakentamisen suhdanteet ja tuotanto sekä tuotanto-odotukset

Pienestä positiivisesta kehityksestä huolimatta yritykset kertovat tämänhetkisen tilanteen olevan edelleen vähän keskimääräistä vaisumpi ja niin sanottu saldoluku on -9. Odotukset seuraavalle puolelle vuodelle ovat kuitenkin varovaisen myönteiset.

Rakennusyritysten tuotanto on kasvanut vähän. Uusien tilauksien määrä on pysynyt odotetusti melko vakaana loka-joulukuussa. Yritykset kertovat, että tilauskanta on hieman tavanomaista matalampi.

Asuntoja varastossa

EK:n tekemään tiedusteluun vastanneet yritykset kasvattivat tuotantoaan viime vuoden lopulla loivasti. Kehitys oli hieman vaatimattomampaa kuin mitä yrityksissä oli arvioitu. Henkilökunnan määrä pysyi ennallaan.

Rakennusyritysten myymättömien huoneistojen määrä oli hieman tavanomaista suurempi. Myyntihinnat laskivat hieman, mutta kustannuksissa ei tapahtunut muutoksia. Alan yritysten kannattavuus oli vakaata.

Varovaista myönteisyyttä

Yritysten suhdanneodotukset ovat varovaisen myönteiset ja suhdanteiden arvioidaan vahvistuvan vähän lisää. Suhdanteiden loivan kohenemisen uskotaan jatkuvan kevään ja ensi kesän aikana.

Suhdannenäkymien saldoluku oli tammikuussa +4. Vahvistuvia suhdanteita odotti 13 prosenttia rakennusalasta, yhdeksän prosenttia arvioi tilanteen heikkenevän. Yli kolme neljäsosaa eli 78 prosenttia vastaajista ennusti vakaata suhdannekehitystä.  Edellisessä, lokakuussa tehdyssä tiedustelussa suhdannenäkymien saldoluku oli +8.

Rakennusalan yritykset uskovat tuotannon kasvun vauhdittuvan ja tilauksien määrän kasvavan aavistuksen verran. Tammi-maaliskuussa tuotannon kasvun uskotaan nopeutuvan kohtalaiseksi, ja se jatkuisi samankaltaisena myös loppukeväällä. Myös henkilöstömäärän uskotaan pysyvän likimain ennallaan, kun tilannetta tarkastellaan kausivaihteluista puhdistettuna. Myyntihinnoissa ja kustannuksissa ei odoteta suuria muutoksia. Kannattavuuden enteillään parantuvan vähän.

Lisää kysyntää

Rakennusalan yritysten käyttöaste on nyt korkeampi kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Tammikuussa lähes kolme neljäsosaa yrityksistä kuvasi kapasiteettinsa olevan kokonaan hyödynnettynä. Vuosi sitten näin arvioi vain hieman reilu puolet yrityksistä.

Yleisin tuotannon este on edelleen riittämätön kysyntä. Se on ongelmana noin 45 prosentilla vastaajista, vuosi sitten näin vastasi 60 prosenttia. Rekrytointivaikeuksia koko joka viides yritys ja rahoituskapeikkoja hieman alle joka kymmenes yritys.

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “EK: Rakennusyritysten suhdanteissa pientä paranemista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat