Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin keskustakirjaston rakentaminen käynnistyi

Helsingin keskustakirjaston rakennustyöt liikahtivat konkreettisesti eteenpäin, kun työmaalla tehtiin torstaina 18. helmikuuta ensimmäinen betonivalu. Perustuksien tekeminen alkoi rakennuksen pohjoispäästä anturoiden valamisella. Samalla käynnistyy teräs- ja betonirakenteiden rakentaminen.

Arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisen kirjastorakennuksen perustustyöt tehdään huolellisesti. Kirjaston elinkaari on pitkä, ja siksi kellarin perustuksen ja seinien suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota vedenpitävyyteen.

”Anturoiden valuun on varattu 45 päivää, ja niiden päälle tulevien seinien valu kestää 85 päivää. Ensimmäiseksi valetaan kirjaston kellarin ulkoseinän anturoita, jotka ovat kiinni kalliossa ja muodostavat sen kanssa vesitiiviin rakenteen kellarin ympärille”, projektinjohtaja Johan Rosqvist Rambollista kertoo.

Anturoiden valu varmistettiin maanantaiaamuna tehdyllä raudoitustarkastuksella. Rosqvistin tarkastuksen mukaan työmaan raudoitus ja muotitus on tehty suunnitelmien mukaisesti.

Ennen perustuksien rakentamista työmaalla on kaivettu, louhittu kalliota ja tehty muita maanrakennustöitä viime syksystä alkaen. Hanke on pysynyt aikataulussa tähän mennessä. Keskustakirjasto valmistuu syksyllä 2018. Ovet aukeavat kirjaston käyttäjille kalustamisen ja muiden valmistelujen jälkeen saman vuoden joulukuussa.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 98 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin keskustakirjaston rakentaminen käynnistyi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat