Kokeile kuukausi maksutta

Lahti järjestää arkkitehtuurikilpailun Hennalan rakentamattomasta alueesta

Lahden kaupunki ja Senaatti-kiinteistöt järjestävät suunnittelukilpailun, jossa haetaan ilmettä ja rakennetta armeijan entisen harjoituskenttäalueen rakentamiselle Hennalassa.

Lahden kaupunki ja Senaatti-kiinteistöt järjestävät suunnittelukilpailun, jossa haetaan ilmettä ja rakennetta armeijan entisen harjoituskenttäalueen rakentamiselle Hennalassa.

Hennalan vanha kasarmialue sijaitsee kahden kilometrin päässä Lahden keskustasta sen eteläpuolella. Armeijan toiminta Hennalassa päättyi vuoden 2014 lopussa, ja koko alueen asemakaavoitus uuteen käyttöön on käynnissä. Nyt arkkitehtuurikilpailun kohteena on varsinaisen kasarmialueen länsipuolella oleva noin 40 hehtaarin suuruinen rakentamaton harjoituskenttäalue, joka on kokonaisuudessaan edelleen valtion omistuksessa.

Kasarmialueen 30 punatiilistä satavuotiasta armeijan käytössä ollutta rakennusta ja puistomainen ympäristö luovat jykevät puitteet myös uudelle asuin- ja työpaikka-alueelle. Rakennettu kasarmialue on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Alueen vieressä kulkevat Lahti–Helsinki-oikorata sekä vanha Helsingintie.

Kilpailijoiden tehtävänä on laatia kilpailualueesta ideatasoinen suunnitelma, joka toimii visiona alueen tulevaisuudesta. Voittanutta suunnitelmaa tullaan käyttämään alueen asemakaavoituksen pohjana. Keskeinen kilpailutehtävä on ratkaista alueen kokonaisrakenne ja -mitoitus. Maaperäolosuhteista johtuen rakentaminen tulee olemaan kerrostalovaltaista. Pääosa suunniteltavasta rakentamisesta on asuntoja. Uusia asukkaita ennakoidaan tulevan 2000–3000. Alueen länsiosassa oleva Halkomäki aiotaan säilyttää virkistysalueena, ja ulkoilureittien suunnittelu alueelle on osa kilpailutehtävää. Alueen rakentaminen voi alkaa vuosikymmenen vaihteessa.

Suunnittelukilpailu järjestetään yhteistyössä Suomen arkkitehtiliitto Safan kanssa ja siihen valitaan osallistujiksi viisi työryhmää erikseen määriteltävien kriteerien perusteella. Osallistujien haku ja valinta tehdään huhti-toukokuussa, ja varsinaista kilpailuaikaa on kesä. Voittaja valitaan syksyn aikana. Valinnan tekee tuomaristo, johon kuuluu Senaatti-kiinteistöjen, Lahden kaupungin ja Safan edustajia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lahti järjestää arkkitehtuurikilpailun Hennalan rakentamattomasta alueesta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat