Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni loppuvuonna 2015

Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 loka-joulukuussa 6,8 miljoonalle kuutiometrille, joka on 6,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, ilmenee Tilastokeskuksen tilastoista.

Lupien kuutiomäärät vähenivät viime vuoden viimeisellä neljänneksellä teollisuus- ja varastorakentamisessa sekä julkisessa palvelurakentamisessa. Kasvua kertyi kuitenkin asuinrakennuksille ja liike- ja toimistorakennuksille myönnetyistä rakennusluvista.

Vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä asuinrakennushankkeille myönnettiin rakennuslupia 2,2 miljoonalle kuutiometrille, joka oli 8,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten kasvuun vaikutti asuinkerrostaloille myönnetyt rakennusluvat. Samaan aikaan muille kuin asuinrakennuksille myönnetty kuutiometrimäärä väheni 12,1 prosenttia vuoden takaisesta.

Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä vajaan prosentin vuoden takaisesta. Samaan aikaan kaikkia rakennushankkeita aloitettiin tilavuudella mitattuna 11,4 prosenttia ja asuinrakennushankkeita 40,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Rakentamisessa positiivista virettä vuonna 2015

Epävarmasta suhdannenäkymästä huolimatta myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi vuonna 2015 lähes seitsemän prosenttia edellisvuodesta. Rakentamisen suhdannekehityksessä on havaittavissa alueellista eriytymistä, sillä uudisrakentaminen näyttää keskittyneen yhä enemmän kasvukeskuksiin ja erityisesti Etelä-Suomeen. Rakennuslupia myönnettiin yhteensä 30000 asunnolle, josta lähes 40 prosenttia myönnettiin pääkaupunkiseudulle.

Luvanvaraisten rakennushankkeiden aloitukset olivat edellisvuoden tasolla, mutta asuinrakennusten aloitusten kehitys kääntyi kasvuun. Asuinrakennushankkeita käynnistettiin vuoden 2015 aikana lähes 11 miljoonan kuutiometrin edestä, joka on noin 9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Muiden kuin asuinrakennusten rakentamisen hiipuminen jatkui, ja niitä käynnistettiin vuoden aikana 5 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Uudisrakentamisen kokonaistuotanto laski vuonna 2015 jo neljättä vuotta peräkkäin. Vuodesta 2011 on tultu alas rajusti, ja kokonaistuotanto on laskenut 26 prosenttia neljässä vuodessa. Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi jäi 4 prosenttia alhaisemmalle tasolle kuin edellisvuonna, mutta loppuvuotta kohden tuotannon supistuminen hidastui. Vuoden 2015 kiinteähintaisesta kokonaistuotannosta neljännes syntyi pääkaupunkiseudulla.

Asuinrakentaminen painottuu nyt selvästi kerrostalorakentamiseen. Pientalojen rakentaminen on painunut erittäin alhaiselle tasolle, tuotannon volyymi on enää noin puolet siitä, mitä se oli vuonna 2010. Kerrostalorakentamisen volyymi on puolestaan lähtenyt elpymään nopeammin kuin muu rakentaminen, ja kerrostalotuotannon kiinteähintainen volyymi kääntyi jo plussalle vuoden 2015 aikana ja kasvoi 5 prosenttia edellisvuodesta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennuslupien kuutiomäärä väheni loppuvuonna 2015”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat