Helsinki kaavailee 2400 hengelle asuntoja Raide-Jokerin varteen Oulunkylään ja Maunulaan

Helsingin kaupunki suunnittelee uutta asuinrakentamista yhteensä noin 2400 hengelle Raide-Jokeri-pikaraitiotien tulevan reitin varrelle Oulunkylään ja Maunulaan.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on saanut valmiiksi asemakaavaluonnokset Käskynhaltijantien ympäristöstä Oulunkylässä sekä Pirjontien ja Pirjontien alueesta Maunulassa.

Oulunkylässä tavoitteena on, että Käskynhaltijantien ja Norrtäljentien ympäristöt muuttuvat tiiviisti rakennetuiksi kaduiksi, joiden varsilla on asuntoja sekä liiketiloja. Asuntoja tulisi noin 1800 asukkaalle. Uutta rakentamista on kaavailtu muun muassa katuja rajaaville puistoalueille ja nykyisille kerrostalotonteille.

Maunulassa uutta asuinrakentamista on suunniteltu Pakilantien, Pirjontien, Pirkkolantien ja Maunulantien varteen tonteille ja puistoalueille. Rakennusten korkeudet vaihtelisivat pääosin kolmesta viiteen kerrokseen. Osaan uusista taloista tulisi liiketilaa ensimmäiseen kerrokseen. Uusia asuntoja alueelle tulisi noin 600 hengelle.

Alueen katuihin on suunniteltu samalla muutokset, joita Raide-Jokerin rakentaminen edellyttää. Katualueita on muun muassa levennetty nykyisestä. Samalla on parannettu jalankulun ja pyöräliikenteen yhteyksiä. Pikaraitiotie kulkisi omalla nurmipintaisella kaistallaan – Käskynhaltijantiellä ja Pakilantiellä kadun keskiosassa, Pirjontiellä ja Pirkkolantiellä katualueen eteläreunassa.

Oulunkylän ja Maunulan lisäksi Raide-Jokerin varteen suunnitellaan uutta asumista muun muassa Myllypuroon, Roihupeltoon, Viikkiin, Haagaan, Pitäjänmäkeen, Perkkaalle, Otaniemeen ja Keilaniemeen.

Raide-Jokerin hankesuunnitelma valmistui vuodenvaihteessa, ja Helsinki ja Espoo päättävät hankkeen etenemisestä tänä keväänä. Jos molemmat kaupungit päättävät jatkaa hankkeen valmistelua, aloitetaan yksityiskohtaisempien toteutussuunnitelmien laadinta.

Lähivuosien asemakaavat ovat tuomassa Raide-Jokerin läheisyyteen asuntoja noin 18 000 uudelle asukkaalle Helsingissä. Pidemmällä aikavälillä Raide-Jokerin varsi tiivistyy entisestään. Helsingin valmisteilla oleva uusi yleiskaava mahdollistaa kotien rakentamisen linjan läheisyyteen kymmenille tuhansille uusille kaupunkilaisille.

Rakennuslehti
Kaikki kirjoitukset