Kokeile kuukausi maksutta

Kehäradan viivästynyt juna-asema vihdoin kokonaan käyttöön

Liukuporrastyöt lentoaseman juna-aseman terminaalin puoleisella sisäänkäynnillä ovat vihdoin valmistumassa. Suora liukuporrasyhteys juna-aseman ja lentoaseman terminaalin välillä otetaan käyttöön viimeistään maanantaina 21.3.

Liukuportaiden asennustöille oli varattu aikaa 14 viikkoa, mutta työt ovat edenneet edellä aikataulua.

”Asennustyöt ovat sujuneet ripeästi. Näin myös loppuvaihe, esimerkiksi erilaiset tarkastukset, päästään aloittamaan arvioitua aiemmin ja liukuportaat saadaan sen myötä käyttöön ennen pääsiäistä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että käyttöönotto voi tapahtua jo edellisenä perjantaina 18. maaliskuuta”, projektipäällikkö Juha Kansonen Liikennevirastosta kertoo.

Lentoaseman terminaalin on päässyt juna-asemalta  joulukuusta pelkästään hissillä. Sitä ennen lentomatkustajat käyttivät kauempana olevaa Tietotien yhetyttä.

Nyt valmistuvien liukuportaiden pituus on 70 metriä ja niitä kulkee terminaalinpuoleisella sisäänkäynnillä kolmet rinnakkain.

Sisäänkäynnin seinäverhoilu koivukuvioitua lasia

Liukuportaat kulkevat juna- ja lentoaseman välillä teräs-lasirakenteisessa kuilussa.

”Kuten koko aseman, myös sisäänkäynnin suunnittelussa on painotettu valoisuutta ja avaruutta. Näin matkustajan on muun muassa helppo nähdä, mihin kohtaan lentoaseman terminaalia hän saapuu, toteaa aseman suunnittelusta vastannut arkkitehti Arttu Suomalainen PES-Arkkitehdeista.

Sisäänkäynnin seinäverhoilu on lasia, johon on painettu koivurungon kuviointi.

Koivurunko on valokuvattu, suurennettu ja siitä on tehty pikselöimällä graafinen kuvio. Tuo kuvio on sitten painettu lasiin keraamisilla väreilä..

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kehäradan viivästynyt juna-asema vihdoin kokonaan käyttöön”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat