Kokeile kuukausi maksutta

Raaka rakentaja herkistyy halipisteellä

SRV:n Kalasataman työmaakoppien halipisteellä rakentajat voivat kannustaa toisiaan koskettamisen kautta. Merkitty piste ikään kuin antaa luvan halata ja osoittaa tunteita.

Raudoittajatyönjohtaja Hannu Rantala kaappasi halipisteellä kainaloonsa äijähalaukseen vanhemman työnjohtajan Jesse Julinin.

Reilu ja positiivinen koskettaminen voi olla esimerkiksi taputus olkapäälle, äijähalaus karhumaisella sivuotteella tai kunnon halaus. Kun halipisteen ohittaa, ei voi olla moikkaamatta tai antamatta työkaverille tunnustusta, myötätuntoa ja samalla stressin lievitystä.

”Työmaalla eletään välillä aika stressaavissakin tunnelmissa. Halipiste on hyvä paineiden lieventäjä. Se lisää meidän ryhmähenkeä. Kyllähän se auttaa, kun työkaveri kannustaa ja ymmärtää, osoittaa myötätuntoa. Puhumattakaan siitä, miten paljon hauskaa jutustelua halipiste on lisännyt. Nämä pehmeät arvotkin ovat tärkeitä”, Kalasataman Redin työmaapäällikkö Jukka Nikkola kertoo.

Idea Design Factorystä

Idea halipisteestä syntyi SRV:n tutkimus- ja kehitysjohtaja Suvi Sillforsille viime syksynä, kun hän näki Aalto-yliopiston Design Factoryn oleskelukahviossa hugging point -merkin. Design Factory yhdistää kokeellisen muotoilun ja tekniset sekä kauppatieteet. Sen halauspiste-ajattelu on jo levinnyt Factoryn globaalin verkoston myötä muutamaan kansainväliseen yliopistoon eri puolille maailmaa.

”Pian laputin SRV:n pääkonttorin kahvitilat halipiste-lapuilla. Idea otettiin todella hyvin vastaan ja käyttöön meidän työmailla asti. Laput ovat tuoneet paljon hyvää mieltä ja hauskaa tunnelmaa”, Sillfors sanoo.

Sillforsin mukaan halipiste-merkki antaa luvan olla ystävällinen. ”Samalla se luo kuin itsestään hyvää ilmapiiriä ja lisää työmaan yhteisöllisyyttä. Se ei koskaan ole haitaksi, kun koko ajan pitää kehittää toimintaa ja etsiä uusia tapoja tehdä asioita.”

Tutkimuskin tukee

Suomen Mielenterveysseuran mukaan jokainen halaus on askel eteenpäin. Tuntoaisti on ihmisen tärkein aisti, ja koskettaminen ja kosketetuksi tuleminen on ihmisen hyvinvoinnille tärkeää. Vaikka esimerkiksi suomalainen koskettelukulttuuri on niukkaa, pidättyvyydestä voi opetella tietoisesti pois esimerkiksi halipisteen avulla.

Kosketuksella on suora yhteys hyvinvointihormonina tunnettuun oksitosiinijärjestelmään ja muihin hyvän olon hormonien välitysjärjestelmiin. Tutkijatkin ovat osoittaneet, että on olemassa fysiologisia perusteita sille, että fyysinen koskettaminen on ihmiselle tärkeää ja vaikuttaa mielen hyvinvointiin.

”Me olemme ulkoisesti tämmöisiä karskeja rakentajia, jotka tekevät raakaa työtä rakennuksilla. Silti meillä on kaikilla lämmin sydän”, Nikkola muistuttaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 24 kertaa

24 vastausta artikkeliin “Raaka rakentaja herkistyy halipisteellä”

  1. Niin.. yritys joka kiristää työntekijöitä moraalittomaan toimintaan ja laittaa yksitysetsiviä työntekijöitä vahtimaan työajan ulkopuolella. Tämä vain siksi kun ei suostu työturvallisuudesta tinkimäämään RAHAN ja AHNEUDEN edessä. Lopulta savustus työpaikkakiusaamisella ja irtisanominen täysin keksityin syytösten.

    Markkinointikikat ja totuus ei kyllä tässä firmassa kohtaa, oli kyse sitten työntekijöiden kohtelusta tai työturvallisuudesta.

    Terveisiä Suville (Ei osallisena tässä kuvailemassani tapauksessa / käytöksessä.)

  2. Hahah… Raaka rakentaja todella kuvaa Srv: n toimintaperiaatteita henkilöstöjohtamisessa! Olisikohan oikeasti aika herätä jos työyhteisö todella tarvitsee halipisteen muistuttamaan että on lupa olla ystävällinen?!

    Suomen Mielenterveysseuralla on varmasti töitä jatkossakin tämän raa’an rakentajan henkilöstöjohtamisen ja sen seurausten vuoksi.

  3. Aika mielenkiintoista että tähän kilvekiillotusjuttuun ei ole saatu muita kun firmaan sukulaissuhteilla tulleita ja sinne sukulaisia palkanneita, onkohan niit? Aika sisäsiittoista toumintaa, jossa ”ulkopuoliset” ammattilaiset laitetaan syypääksi näiden hyväveliverkoston jäsenten töppäilyistä. No tätä sukulaisuussuhteisiin perustuvassa työyhteisössä todelliset ammattilaiset ei kauan viihdy. Oikeitakin rakennusliikkeitä on olemassa, jossa vielä osaamista arviostetaan, eikä ainoastaan sitä mikä sinun sukunimesi on.

  4. Höpö höpö, Tarpeeksi palkkaa työntekijälle jotta ois varaa sylitansiin.

  5. Norjalashotelllille ei löytynyt urakkakilpaan osallistujia Suomesta.Parempi on rakentaa mallilla, jossa rakennuttaja maksaa laskut ja urakoitsija räppää prosentit päälle. Vai onko joku kuullut asuinkerrostalon urakkakilpailusta ja voittajasta Helsingissä. Kilpailun voitto voi aiheuttaa painetta joka levittäytyy koko työmaan kannettavaksi. Se ei ole kivaa halipisteellä.
    Talviturkki

  6. Hei,

    Mielenkiintoista, että positiivisesta asiasta kertova juttuun tulee pelkästään negatiivista kommenttia. Tietysti nimimerkin suojissa on hyvä kritikoida ja esittää rajujakin väitteitä.

    Eikö ole hyvä, että työilmapiiria ja työhyvinvointia lähdetään kehittämään rohkeasti monella eri tavalla? Eikö ole hyvä, että näistä erilaisista malleista kerrotaan, jotta muutkin ehkä rohkaistuisivat ottamaan käyttöön uusia tapoja tai malleja?

    Aion jatkossakin tehdä rakentavia juttuja esiin tulevista uusista työelämään tai työhyvinvointiin liittyvistä iloisista, positiivisuutta levittävistä asioista, ilmiöistä tai ihmisistä. Tämä ala on niin paljon muutakin kuin vain ongelmaa ongelman perään.

    1. Voisi toimittajallakin olla kriitisyyttä jutuista josta kirjoittaa ja todennäköisesti myös saa maksun ko. yritykseltä.. Toiseksen, luuletko tosiaan että siellä työmaalla oikeasti halitaan? Voisiko olla enää mitään teennäisempää ja naurettavampaa? Toisekseen tämän ko. yrityksen toimintatavat ovat niin hävyttömiä, että on parempi pysyä nimttömänä, monestakin syystä. Tämänkin toimittaja voisi yrittää ymmärtää, kun hieman asiaa miettii. Totuus on usein taruakin ihmeellisempää.

  7. Kunhan eivät halaile työaikana, tulee liian kalliiksi Kokkilalle moinen työajan väärinkäyttö.

  8. Vielä kun AVI tai liitto määrää tuon halipisteen pakolliseksi työmaalla niin voin liputtaa itseni hyvillä mielin eläkkeelle rakennushommista.

  9. Sopiihan sitä sukulaisten keskenään halailla.. Muilla lienee kykyä tehdä oikeitakin töitä.

  10. Hauska uutinenhan tämä on. Näyttää sukulaisilta työkin käyvän kun katsoo ko. yrityksen tilauskantaa ja käynnissä olevia hankkeita.

    Ehkä halailu auttaa pärjäämään. Voisi itsekin lähteä SRV:lle töihin, vai mitä ovat nämä kommenteissa esille tuodut hävyttömät toimintatavat?

    1. Sinne vaan jos siltä tuntuu ja sukunimi on oikea. Toki firmassa osaamistakin on, ja tosiasiahan on että koko neljän-viiden suurimman tilauskirjat on täynnä.

      SRVn mallissa tosin skaalautuvuus on helpompaa. Tähän kun ottaa huomioon yrityksen moraalittoman tavan toimia, eipä ole ihmekkään. Verot jätetään maksamatta, erilaiset järjestelyt jossa projeltinjohtopalkkioprosentti saadan näyttämään pienemmältä, ja tulos tulee vähintäänkin arvelluttavin kenoin jne. Usein tosiaan veronmaksajien taskusta, (veron maksustahan itse tämä yritys pyrkii eroon kaikin mahdollisin tavoin)

      Lisäksi häikäilemätön tapa toimia, mm. niitä ťyöntekijöitä kohtaan, jotka ei suorastaan suostu rikkomaan lakia, on pöyristyttävää. Lähetettään kotiin yksityiaetsiviä uhkailemaan, jotka ilman lupaa tunkeutuu kotiin. Nämä samat henkllöt palkataan tekemään viikko tolkulla valvontaa siitä mitä työntekijä tekee omalla ajallaan, ja kun mitään todellista irtisanomisperusteta ei löydetä, niitä aletaan keksimään. Tervemenoa vaan tällaiseen yritykseen työntekijäksi.

      PS. kanattaisi myös perehtyä sihenkin mikä on tämän yrityksen taakse jättämien rakennuksien laatu.. ja kuka on korjauksien tai niiden tekemättömyyden lopullinen maksaja.

  11. Ompa täällä katkeroitunut SRV:n dissaaja liikenteessä…Eipä se sen kummempi firma ole kuin muutkaan isot rakennusliikkeet!! En ymmärrä varsinkaan tuota työturvallisuus jupinaa?
    Mielestäni juuri SRV:llä siitä pidetään kiinni!?

    Usein SRV:n työmailla on aliurakoitsijoita kohtaan reilu ja kannustava meininki..Toisin kuin esim.YIT:llä, jossa AU on usein sylkykuppi!

    1. Ettei vaan olisi myös katkeroitunut YITn dissaajakin liikenteessä. Kerro toki faktoja miten YIT käytännössä toimii?

  12. Jos molemmat tykkää niin voiko halipisteellä mahdollisesti myös suuteloida?

  13. Eikö nyt tänä päivänä paljon asiallisempaa olisi väkivalta piste? Porukka vois purkaa paineitaan.

  14. Ja yritetään imagoa taas kiillotella. Srv:n Pipopäitä ei kiinnosta rakennustyömaalla muu, kuin että suojalasit päässä ja kypärän hihna on niin kireellä, ettei veri kierrä. Omat kuteet täytyy kiiltää, ettei vaan imago horju.

  15. Mielenterveysseuralla näyttää tosiaan olevan rakentajien kanssa vielä pitkä taival edessä: katkeruutta, vihaa, epäluuloa vainoharhaisuuteen asti.

    Joskus me tarvitsemme ulkopuolisen kohteen ja syyn vihallemme, voi ainakin osan omien unelmiensa musertumisista laittaa ulkopuolisen viaksi. Vastuunkantoa tämäkin…

  16. Hei ” lautapoika”. Sinulla taitaakin olla mielenterveysseurasta omakohtaisia kokemuksia.Taidatkin olla asiakas? Totuus yksinkertaisesti joskus sattuu ja kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Jos tämä ketju meni sinulle tunteisiin, niin voidaan vaikka halata!

  17. Heh, kylläpä näköjään osaakin tällainen letkeän leppoisa hyvän mielen juttu herättää tunteita rakentajissa näin perjantai-iltapäivänä. Nyt ryhtiä höpönassut! Kone kiinni ja hymy naamalle! Menkää vaikka ulos ja keksikää jotain harrastuksia. Halailemisiin!

  18. Täällä sitä rakentamisen ammattilaiset loistavat terävillä kommenteilla. Syytökset nimimerkin suojista ovat aika railakkaita – eikö tällä saitilla ole mitään moderointia? Voisi luulla lukevansa jotain Suomi24:n mamukriittistä foorumia…

Vastaa käyttäjälle Tietämätön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat