Kokeile kuukausi maksutta

Skanska rakentaa Lappeenrantaan Pontuksen päiväkodin ja koulun

Skanska rakentaa Pontuksen päiväkodin ja koulun Lappeenrantaan. Mälkiän alueelle toteutettavaan päiväkotiin rakennetaan tilat kuudelle päiväkotiryhmälle ja kolmelle esiopetusryhmälle. Kouluun tulee noin 400 oppilasta. Päiväkotikoulussa toimii päivittäin yhteensä noin 600 lasta.

Pontuksen koulu ja päiväkoti

”Rakennusprojekti käynnistyy heti, ja sen arvioitu valmistumisaika on kesällä 2017. Koulun ja päiväkodin lisäksi rakennukseen sijoitetaan myös kirjasto ja tilat nuorisotoimelle. Noin 6 500 kerrosneliömetrin kokoisen kaksikerroksisen rakennuksen ulkoasuun tuovat iloista ilmettä moniväriset aurinkosuojat”, kertoo Skanska Talonrakennus Oy:n työpäällikkö Timo Markkanen.

”Rakennuksen katolle sijoitetaan aurinkopaneelit, joilla tuotetaan osa päiväkotikoulun sähköstä. Alustavan arvion mukaan tuotettavan energian määrä on noin 50 000 kWh vuodessa”, Lappeenrannan tilakeskuksen johtaja Katri Tolvanen kuvaa energiaratkaisuja.

Lappeenrannan kaupungin tavoitteena on ottaa mahdollisuuksien mukaan käyttöön uusiutuvia energianlähteitä rakennuksissa ja lisätä edelleen uusiutuvan energian käyttöä toiminnassaan.

Oppilaat siirtyvät Pontuksen kouluun lakkautettavista  Kanavansuun, Muukonniemen, Mustolan ja Partalan kouluista.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Skanska rakentaa Lappeenrantaan Pontuksen päiväkodin ja koulun”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat