Kokeile kuukausi maksutta

YIT ostaa ensimmäisen tonttinsa Varsovasta

YIT ottaa oman ilmauksensa mukaan merkittävän askeleen CEE-maiden kasvustrategiassaan hankkimalla tontin ensimmäistä Puolan asuntohankettaan varten.

YIT ottaa oman ilmauksensa mukaan merkittävän askeleen CEE-maiden kasvustrategiassaan hankkimalla tontin ensimmäistä Puolan asuntohankettaan varten.

YIT:n Puolan yksikkö perustettiin syksyllä 2015 hyödyntämään yhden Euroopan suurimman asuntomarkkinan tarjoamia mahdollisuuksia. Puolan lähes 40 miljoonan asukkaan nouseva elintaso ja ostovoima luovat merkittävän tarpeen uusille asunnoille.

Hankittu asuntotontti sijaitsee Varsovassa Mokotówin alueella. Projektilla on voimassa oleva rakennuslupa noin 300 asunnolle, joiden myytävä pinta-ala on noin 18 000 neliömetriä.

Hanke toteutetaan kolmessa vaiheessa. Yli 120 asuntoa käsittävän ensimmäisen vaiheen rakentamisen arvioidaan käynnistyvän vuoden 2016 toisella neljänneksellä. Tontti maksetaan erissä tehokkaan pääomankäytön varmistamiseksi.

Tontti sijaitsee vehreällä ja rauhallisella asuinalueella noin kuuden kilometrin päässä sekä Varsovan ydinkeskustasta että lentokentästä. Alueen palvelut ovat monipuoliset sisältäen muun muassa kauppakeskuksia, vapaa-ajan palveluita, päiväkoteja ja kouluja. Myös joukkoliikenneyhteydet ovat erinomaiset.

”Puolaan laajentuminen on keskeisessä roolissa strategisessa tavoitteessamme kasvattaa CEE-maiden painoarvoa liiketoiminnassamme. Uskomme vakaasti, että yhdistämällä vankan paikallistuntemuksen ja YIT:n muissa CEE-maissa toimivaksi osoittautuneen asuntokehittämisen toimintamallin menestymme myös Puolassa. Keskitymme alussa Varsovan asuntomarkkinaan, mutta pidemmällä aikavälillä näemme mahdollisuuksia myös muissa kaupungeissa”, kertoo Tom Sandvik, Baltian maat ja keskinen Itä-Eurooppa -liiketoimintaryhmän johtaja.

”Tonttihankinnan myötä olemme askeleen lähempänä YIT:n ensimmäisen ja samalla myös ensimmäisen suomalaisen kerrostalohankkeen käynnistämistä Puolassa. Pidän pohjoismaista identiteettiämme merkittävänä kilpailuetuna meille, sillä se heijastaa luotettavuutta ja yhteyttä luontoon”, lisää Tomasz Konarski, YIT:n Puolan yhtiön toimitusjohtaja.

YIT:n vuoden 2015 liikevaihdosta 11 prosenttia tuli CEE-maista. CEE-maiden asumisen liikevaihdon kasvu on ollut kaksinumeroista jo useamman vuoden ajan ja yhtiön mukaan kannattavuus on kehittynyt suotuisasti.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT ostaa ensimmäisen tonttinsa Varsovasta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat