Kokeile kuukausi maksutta

Kasitiellä alkaa uusi urakka Luvian ja Porin alueilla

Liikennevirasto parantaa kasitietä seuraavaksi Luvian ja Porin alueilla Hangassuon ja Niittymaan välillä. Liikennevirasto ja Destia Oy allekirjoittivat 27. toukokuuta sopimuksen rakennusurakasta. Sopimuksen arvo on 9,7 miljoonaa euroa.

Liikennevirasto parantaa kasitietä seuraavaksi Luvian ja Porin alueilla Hangassuon ja Niittymaan välillä. Liikennevirasto ja Destia Oy allekirjoittivat 27. toukokuuta sopimuksen rakennusurakasta. Sopimuksen arvo on 9,7 miljoonaa euroa.

Rakentaminen alkaa kesäkuun loppupuolella, ja kokonaisuus valmistuu arviolta syyskuussa 2017. Urakka työllistää keskimäärin noin 20–40 henkeä. Paikallisia rakennusurakoitsijoita ja työvoimaa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan.

Urakka-alue on 11 kilometriä pitkä, ja työt aloitetaan puuston poistamisella viikolla 23. Urakan aikana kasitielle rakennetaan muun muassa Hangassuon jäteaseman kohdalle ohituskaistapari rinnakkaistiejärjestelyineen. Lisäksi rakennetaan yksityisteitä sekä kevyen liikenteen väyliä Niittymaan ja Pinomäen välille. Myös tievalaistusta uusitaan.

Hangassuo–Niittymaa-urakka on osa vuonna 2014 alkanutta kasitien laajempaa hankekokonaisuutta. Turun ja Porin välin rakennustöiden merkittävimmät vaikutukset ovat liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden paraneminen sekä ympäristön haittavaikutuksien väheneminen. Työt jatkuvat vuoteen 2018 asti.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kasitiellä alkaa uusi urakka Luvian ja Porin alueilla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat