Kokeile kuukausi maksutta

Y-Säätiö alentaa vuokria osassa asunnoistaan

Y-Säätiön omistama Kiinteistö Oy M2-Kodit (vuoteen 2016 saakka Y-Asunnot) laskee heinäkuussa noin 1500 asuntonsa vuokraa.

Y-Säätiön omistama Kiinteistö Oy M2-Kodit (vuoteen 2016 saakka Y-Asunnot) laskee heinäkuussa noin 1500 asuntonsa vuokraa.

Asunnot sijaitsevat Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Kirkkonummella, Helsingissä, Oulussa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Nastolassa. Vuokranalennukset asuntoa kohti ovat keskimäärin noin 1,25 euroa neliömetriltä. Yhtiö laskee vuokria nykyistä kohtuullisemmalle tasolle etenkin niissä kaksioissa ja kolmioissa, joissa vuokrataso on ollut tähän saakka lähellä paikkakunnan vapaiden markkinoiden vuokratasoa.

M2 tekee asuntokohtaisia alennuksia vielä lisää vuoden 2016 aikana. Yhteensä yhtiö alentaa vuokria kuluvan vuoden aikana noin 3 miljoonalla eurolla.

”Toinen merkittävä askeleemme kohti kohtuullisempaa vuokratasoa on se, että ensi vuonna koko M2-asuntokannan vuokrat säilyvät vuoden 2016 tasolla. Totuttuja vuokrankorotuksia ei siis ole tiedossa keväällä”, Y-Säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen sanoo.

”Keskikokoisten asuntojen vuokrat olleet liian korkeat”

Y-Säätiön tavoitteena on ollut viimeisten vuosien aikana kasvattaa asuntokantaa kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen osalta. Säätiö on hankkinut asuntoja ja kiinteistöjä muilta toimijoilta. Osassa M2:n hallintaan siirtyneitä kohteita vuokrataso on ollut korkeampi kuin tyypillisesti kohtuuhintaisissa Ara-vuokra-asunnoissa.

”Analysoimme kevään aikana huoneistokohtaisia vuokria kaikissa omistuksessamme olevissa kohteissa ja vertasimme niitä Ara- sekä markkinavuokriin. Totesimme, että varsinkin keskikokoisissa asunnoissa on osittain liian korkeat vuokrat, jotta niitä voisi kutsua kohtuuhintaisiksi”, Kaakinen kertoo.

”Olemme yleishyödyllinen toimija, emmekä tavoittele toiminnallamme taloudellista voittoa. Siksi meillä on mahdollisuus ja tahtoa tehdä päätöksiä, joissa asukkaiden etu on ykkösprioriteetti.”

Y-Säätiöllä on yhteensä 16300 asuntoa 55 paikkakunnalla, ja se tarjoaa sekä tavanomaista Ara-vuokra-asumista (M2-Kodit) että erityisryhmille, kuten mielenterveyskuntoutujille ja pitkäaikaisasunnottomille suunnattuja asuntoja. M2:lla on noin 10000 vuokra-asuntoa 29 paikkakunnalla. M2:n asuntojen vuokrat määritellään omakustanneperiaatteen mukaisesti.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Y-Säätiö alentaa vuokria osassa asunnoistaan”

  1. Elämme historiallisia aikoja. Säälimätön kuppaaminen a’la SATO ja tässä tapauksessa VVO…ym. on tullut käännekohtaan. Sossun kautta kaikki veronmaksajat laitettiin asumistuessa mukaan tähän rosvoukseen. Tästä eteenpäin tarvitaan todellista älykkyyttä johtamaan isoja asuntosijoittajia.

  2. Kuopiota ei näy listassa valitettavasti. No ehkä seuraavalla kierroksella.

  3. Kannattaako velkavivulla enää kohta rakentaa uusia vuokra-asuntoja tämän muutoksen jälkeen?

    Viimevuosien Suomen talouden ihme tuo vuokra-asuntorakentaminen ja sijoittaminen kohteisiin saattaa yskiä.

    Toisaalta hyvä merkki ja yksityisiltä on usein saanut edullisemma ja paremman asunnon kuin näiltä isoilta. Toisaalta isot vuokratakuut monesti vaaditaan.

  4. Meillä jännitetään osuuko tämä ihme kohdalle…….. Hieman huolestuttaa, kun talot kaipaisivat remontteja sinne sun tänne. Alkaa olla vaikeuksia saada asukkaita asuntojen huonon kunnon vuoksi. Hinta ja laatu eivät ole olleet kohdillaan enää pitkään aikaan.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat